Tämän päivän luku alkaa tutulla kohdalla, missä opetuslapset pyytävät Jeesusta opettamaan heitä rukoilemaan ja Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksen. En tiedä sinusta, mutta minä huomaan itsessäni välillä sen, että ajattelen rukousta jotenkin suorituksena. Että kunnon uskovan pitää rukoilla, pitää lukea raamattua ja pitää tehdä sitä ja tätä. Toki tiedän, että uskossa on ensi sijaisesti kyse suhteesta Jeesukseen eikä minun tekemisistäni, mutta tämä ajatus vaan nousee joskus mieleeni.
Rukous on suhteen hoitamista Jeesukseen. Se on vastavuoroista kommunikointia, puhumista ja kuuntelemista. Välillä toisen kanssa hiljaa olemista. Aina ei tarvita monia sanoja. Välillä puhutaan hiljaa ja välillä voi huutaakin kovalla äänellä. Muistan yhden tapauksen elämässäni, kun jouduin yllättäen hätätilanteeseen. Huomasin silloin rukoilevani vain toistamalla Jeesuksen nimeä. En edes muista rukoilinko ääneen vai hiljaa mielessäni, mutta toistelin Jeesuksen nimeä. Vuosien jälkeenkin tämä muisto rohkaisee ja lohduttaa. Jeesus oli siinä hetkessä mukana, Hän kuuli rukoukseni.
Isä meidän rukous on tässä kohdassa lyhyempänä kuin, mitä rukoilemme kirkossa sunnuntaisin. Mutta sen on sanottu sisältävän kaikki elämän osa-alueet. Voin siis kaikessa kääntyä Isän puoleen, Hän on luvannut kuulla ja vastata. Ja luvannut vastata hyvillä lahjoilla. ”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät”, Luuk 11:13.
Tänään jäin miettimään omaa huolehtimistani ja Jumalan huolenpitoa. Olen aika hyvä huolehtimaan. Ehkäpä sinäkin? Olen tietoisesti opetellut luottamista huolehtimisen sijaan. Välillä onnistun paremmin ja välillä huomaan huolehtivani asioista tuttuun tyyliin.
Muistan, kun pojat oli pieniä ja puhuttiin heidän kanssaan Jumalan huolenpidosta, niin sanoin heille:”Miettikääpä sitä, kuinka hyvä Jumala onkaan matikassa! Hän on sanonut, että kaikki teidän hiuksennekin ovat luetut. Kuinkahan kiire Jumalalla on laskemisessa silloin, kun me ollaan parturissa?” Luuk 12:7. Isän huolenpito on tosi tarkkaa. Hänellä on halua ja varaa pitää meistä huolta. Jos Hän tuhlaa huolenpitoaan varpusiin tai kukkiinkin, niin kuinka paljoa ennemmin Hän meistä pitää huolta. Ollaanhan me ihmiset paljon arvokkaampia kuin varpuset tai kukat! Luuk 12:27, 28.
Voin siis kaikessa rauhassa etsiä ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, Hänen tahtoaan, johdatustaan. Jättää huolehtimisen ja luottaa siihen, että Hän pitää huolta. Hän neuvoo ja auttaa, antaa viisautta ja voimia toimia, jos jossakin asiassa pitää toimia. Jumala kyllä rakastaa läheisiäni enemmän kuin minä ikinä osaan tai jaksan heitä rakastaa. Eikä Hän siis heistäkin pitäisi huolta!
Mikä kohta sinua tänään puhutteli? Minä jäin miettimään sinapinsiementä ja Jumalan valtakuntaa, Luuk 13:18-19.
Jokunen aika sitten ihmeteltiin lapsenlapsen kanssa koivun siementä. Katselimme siementä ja siinä vieressä kasvavaa isoa koivua. Ihmettelimme, miten pienestä siemenestä voi kasvaa niin iso puu. Ihan pienestä oli kasvanut suuri ja näyttävä puu. Koivu tuottaa miljoonia siemeniä. Kaikki siemenet eivät koskaan pääse kasvamaan täyteen mittaansa tai ylipäänsä itämään. Mutta koivu ei siitä piittaa. se tekee siementä.
Mikä voisi olla se Jumalan valtakunnan siemen, jota voin tänään olla kylvämässä? Hymy, hyvä sana, toivon näkökulma, rukous, raamatun kohta, rohkaiseva kuva, rakkauden osoitus, ystävällinen toisen huomioiminen, kutsu kirkkoon….pieniä asioita, jotka aikanaan voivat herättää halun kuulla enemmän Jeesuksesta, tulla seurakuntaan. Ja usko voi syntyä ja kasvaa.
Jäin miettimään kaiken jättämistä ja Jeesukseen seuraan lähtemistä. Jeesuksen heittämä haaste kuulostaa äkkiseltään aika vaativaltakin. Luopumaan omasta perheestä, omasta elämästä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan minua.
Ollaan luettu lapsenlapsen kanssa kirjaa kauppiaasta, joka ihastui kallisarvoiseen helmeen niin, että myi valtavan omaisuutensa, jotta saisi ostetuksi kalliin helmen. Helmi oli hänen sydämensä aarre, Matt 13:45,46. Jeesus ja hänen seuransa ei siis ole vaatimus vaan jotain niin hyvää ja palkitsevaa, että siitä tulee minulle elämän tärkein asia. Jeesus onkin elämäni aarre. Opetuslapsilla oli tästä syvä kokemus. ”Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista:”Aiotteko tekin lähteä?” Simon Pietari vastasi hänelle:”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä”, Joh 6:67-69.
Jeesuksen seurassa oma elämäni loksahtaa oikealle paikalle. Elämääni löytyy mielekkyys ja tarkoitus. Minutkin on kutsuttu palvelmaan ja olemaan Jeesuksen rakkauden välikappaleena. Lopulta minusta jää jälkeen se, miten olen toisiin vaikuttanut ei se, mitä olen itselleni kerännyt. Elämäni tärkeysjärjestys menee oikein päin. Jeesuksen ollessa ykkönen tulevat kaikki muut elämäni tärkeät asiat oikeaan järjestykseen. Puoliso ja perhekin löytävät oman tärkeän paikkansa.
Jeesus sanoi: ”Tule ja seuraa minua”
Tämä Luukkaan luku on täynnä tuttuja kertomuksia. Eksynyt lammas. Kadonnut hopearaha. Tuhlaajapoika. Muistat varmaan nämä kertomukset, ehkäpä jo lapsuudestasi?
Koko päivän luku huokuu ja heijastaa Jumalan Isän rakkautta. Isän sydämen laatua ja halua osoittaa rakkauttaan meille, sinulle ja minulle. Isä halu elää läheisessä yhteydessä luomiinsa ihmisiin loistaa läpi raaamatun. Jo paratiisissa, heti Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksen jälkeen ennen paratiisista karkottamista Jumala lupasi, että tie takaisin tulee vielä aukeamaan. Hän lupasi, että tulee vaimon siemen (Jeesus), joka murskaa käärmeen pään, 1 Moos 3:15. Ja ikäänkuin lupauksen kantamian Aatami ja Eeva karkotettiin paratiisista.
Jeesus sovitti meidän syntimme ja avasi tien rakastavan Isän luokse. Isä kutsuu, etsii ja odottaa syli avoinna.
Tämän päivän luvussa puhutaan paljon rahasta. Raha oli jo tuolloin tärkeä asia ihmisille ja siksi Jeesus varmaan puhuikin rahasta. Raha, maallinen mammona ei saa olla meille Jumalaa tärkeämpää. Emme voi palvella sekä mammonaa että Jumalaa. Mutta rahalla voimme palvella Jumalaa.
Päivän luvussa rikas mies ja Lasarus kumpikin kuolivat, Luukas 16:19-31. Tänä kesänä olemme olleet kaksissa hautajaisissa. Siinä arkun äärellä elämä jotenkin pelkistyy. Rikkaudet, ylellinen elämä, juhlat, hienot vaatteet, tittelit riisutaan meitläkin kuten rikkaalta mieheltä. Kuoleman edessä tulee hyvin selkeäksi se, mikä tässä elämässä on lopulta tärkeää ja kestävää, oikeasti merkittävää. Usko Jeesukseen, iankaikkisen elämän toivo ja toivo siitä, että kerran vielä kohdataan Taivaassa. Lopulta minusta jää jäljelle se, miten olen toisiin ihmisiin vaikuttanut. Elämäni hedelmä näkyy toisissa ihmisissä.
Jeesukselta kysytään, milloin Jumalan valtakunta tulee, Luukas 17:20-21. Tuohon aikaan odotettiin yleisesti Messiasta vapauttamaan kansaa roomalaisten hallinnasta. Ehkäpä fariseuksetkin odottivat ja halusivat tällä kysymyksellä tutkia Jeesusta?
Jeesuksen vastaus oli mielenkiintoinen. Jumalan valtakunta ei ole maantieteellinen paikka, sitä ei voi rajata. Mutta se on kuitenkin kaikille nähtävissä. Jeesus sanoo: Katsokaa! Ettekö jo huomaa, se on tässä teidän keskellänne. Hän viittasi itseensä ja siihen, mitä Hän teki. Auttoi ihmisiä, paransi sairaita, herätti kuolleita, ihmiset uskoivat Hänen olevan Jumalan Poika.
Jumalan valtakunta on meidän keskellämme. Olen kuullut englantilaisten sanovan, että Jumalan valtakunta on ”at hand” käden ulottuvilla. Siis jokainen ylettää siihen. Tämä on rohkaisevaa. Jumalan valtakunna todellisuus on ihan tässä ja nyt. Meidän keskellä, sinun ja minun lähellä.
Jumalan valtakunta on meidän keskellämme, kun olemme yhdessä koolla KohtaamisPaikassa tai elämme arkeamme, jokaisella askeleella.
”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askeleet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: Sinun Jumalasi on nyt Kuningas!” Jes 52:7. Meidän arkiset pienet askeleet voi olla täynnä Jumalan valtakunnan todellisuutta.
Tiina