Kaiken langenneisuuden keskelläkin Efraimin heimon kansa rakensi alttareita ja uhrasi (11-13). Tavat ja menot kai haluttiin säilyttää, mutta omilla ehdoilla. Tämä ei ollut Jumalalle mieleen. Pelkät temput, olkoot vaikka alun perin hengellisistä juurta, eivät tyydytä Jumalaa. Meidänkään ei tarvitse Jumalan edessä esittää hurttihurskasta, käännytään Hänen puoleensa kaikkine ominaisuuksinemme ja synteinemme, annetaan hänen armahtaa.
Kirkkovuodessa on Marian ilmestyspäivä. Nuori Maria sai ilmestyksen tulevaisuudestaan ja otti sen uskossa vastaan. Tämän päivän luvusta jään ihmettelemään, mitä tarvitaan, että usko tulee kuulemisesta (jae 17). Niin paljon on ollut Suomessakin julistusta ja ilmestyksiäkin kerrotaan, eikä siitä huolimatta kuulla. Uskoa ei synny siinä määrin kuin voisi ajatella. Jeesus, armahda kansaamme ja maailmaa, joita rakastat. Aamen.
Pirkko