Tiedotusposti

Hei,

KohtaamisPaikan seuraava NettiKirkko on sunnuntaina klo 17. Palmusunnuntain NettiKirkko on suunnitelu kaikenikäisille, joten lapsiperheet voivat seurata sitä yhdessä. Opetusosuudesta vastaa Kirsi Jämsén. Tällä kertaa pyrimme ottamaan mukaan myös lauluja. Viime sunnuntain lähetyksestä opimme jälleen uutta. Emme pysty tekemään suoria videohaastatteluja riittävän hyvälaatuisina, vaan jatkossa videoimme laulut ja mahdolliset haastattelut ja etukäteen. Haluamme lisätä lähetyksiin vuorovaikutteisuutta niin paljon kuin se on mahdollista.

Puhuin sunnuntaina efesolaiskirjeestä, ef 2:12-19. Paavali korostaa jaejaksossa sitä, että Jeesuksen Kristuksen tähden kaikki ihmiset ovat samassa asemassa Jumalan edessä. Juutalaiset ja kaikki muut pelastuvat Jeesuksen ristinkuoleman tähden, pääsevät lähelle Isää ja saavat oikeuden kuulua Jumalan perheeseen, seurakuntaan. Keskityin jakeeseen 12, jossa efesolaisten sanotaan eläneen ennen Jeesuksen tuntemista vailla toivoa ja vailla Jumalaa.

Ihminen kestää vastoinkäymisiä paljonkin, jos hänellä on toivo paremmasta tulevaisuudesta. Silloin kun Raamattua kirjoitettiin, niin sanaa toivo ei edes tunnettu sen ajan kielissä. Kristillinen  toivo ei ole toivottelua, vaan se perustuu siihen, että Jeesus on luotettava ja aina sama. Toivo liittyy niin menneisyyteen, tähän hetkeen kuin tulevaisuuteenkin. Jeesuksen tähden saan syntini anteeksi, Hän on kanssani tänään ja edessä on iankaikkinen elämä Hänen luonaan taivaassa. 

Toivo on näinä aikoina erityisen tärkeä asia. Inhimillisesti ajateltuna poikkeusolot hellittävät jossain vaiheessa ja toivo tavallisemmasta arjesta on meitä odottamassa. Kristillinen toivo on jotain enemmän. Saan elää kaikissa vaiheissa tietoisena siitä, että Jeesus on kanssani. Opettelin muutama päivä sitten ulkoa KohtaamisPaikan raamatunlukuohjelmassa olleen jakeen, Room 15:13: ”Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.”

KohtaamisPaikan hallituksen talouskooste maaliskuulta:
-tulot      9225 e (koko vuosi 23 226 e)
-menot   6994 e (koko vuosi 21 984 e)

Terveisin
Mika ja Tiina