Aam. 9, 1. Kor. 13

Aam. 9

Tämän luvun alussa on muistutus siitä, että Jumalaa ei pääse pakoon. Yleensä kun Raamatussa puhutaan tähän sävyyn,  kyse on myönteisestä asiasta. Jumala on aina meidän kanssamme, olimmepa missä tahansa. Tässä tekstissä on kuitenkin kyse Jumalan tuomiosta. Siitä huolimatta kannattaa muistaa, mitä Daavid teki kun hän sai valita Jumalan ja ihmisten tuomion välillä: ”Parasta on jättäytyä Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri. Ihmisten käsiin en tahdo jättäytyä (2. Sam 24:14). ”

Synkkien sanojen jälkeen sävy vaihtuu myönteisemmäksi. Israel joutuu kyllä koville, mutta joitakin kuitenkin pelastuu. Ja myöhemmin valtakunta rakennetaan uudestaan. Sanomaltaan tämä muistuttaa Ilmestyskirjan kuvauksia sota-ajoista. Niissä on järjestään sama sanoma: Suurenkin hävityksen keskellä Jumala rajoittaa pahaa niin, että jäännös jää aina jäljelle. Näihin toivoa täynnä oleviin näkymiin Aamoksen kirja päättyy.

1. Kor. 13

Tässä luvussa oleva rakkauden ylistys on Paavalin mielestä ”tie, joka on verrattomasti muita parempi parhaimpien armolahjojen tavoitteluun”. Noilla sanoillahan edellinen luku loppui.  Paavali sanoo siis, että rakkaus on tie. Se on väylä ihmisten luo, mutta myös tapa tavoitella Jumalan lahjoja. Itse ajattelen, että kyse on yksinkertaisesti siitä, että rakkaus kertoo meille, mitä lähimmäisemme tarvitsevat. Koska Jumala on rakkaus, niin lähimmäistemme tarpeet ovat samalla myös vihje Jumalan suunnitelmista.

Luvun yksi suuri teema on, että armolahjat, ihmeet ja voimateot eivät ole mitään ilman rakkautta, joka lopulta on se suurin ihme. Jopa itsensä uhraaminen vääristä vaikuttimista käsin on hyödytöntä. Uskon, että Paavali tässä myös muistelee omaa historiaansa. Hän oli ennen kohtaamistaan Jeesuksen kanssa nähnyt paljon vaivaa,  mutta motiivina oli ollut viha eikä rakkaus.

Usko, toivo ja rakkaus. Siinä on kolme asiaa, joita ei voi teeskennellä. Tai voi, mutta tulos on usein pahempi kuin alkuperäinen tilanne. Nämä ovat myös kaikki suhteellisen helppoja asioita pienille lapsille ja hankalampia meille aikuisille. Emme voi siis suorittaa näitä asioita, vaan ne täytyy ottaa vastaan Jumalalta, joka niitä meille mielellään tarjoilee. Sen sijaan voimme kyllä raivata esteitä näiden asioiden tieltä. Ja on hyvä muistaa, että rakkaus on myös valinta, usein vieläpä aika arkinen sellainen. Kuitenkin varmaan yksi suurimpia esteitä rakkaudelle on se, että ei ole itse kokenut sitä. Loppujen lopuksi, kun Jumala lahjoittaa meille rakkautta, Hän tekee sen rakastamalla meitä ja näin ikään kuin täyttää varastomme, joista voimme ammentaa muillekin. Tässä luvussa Paavali siis kertoo meille myös siitä, millainen Jumala meillä on.

”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,  ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”

Minulle nämä upeat sanat kertovat siitä, että rakkaus on vastalääke sille, että olemme niin kovin keskittyneitä tarkkailemaan itseämme. Toki näiden sanojen väärinymmärtäminen voi merkitä myös vääränlaista itsensä kieltämistä ja kurjailua. Kun motiivina on rakkaus, niin se tekee myös itselle hyvää. 

Tämän tekstin äärellä on luontevaa pyytää tällaista rakkautta omaan elämäämme ja seurakuntaamme.

Marko