1. Moos. 6, Luuk. 18

1. Moos. 6

Jumala sanoi Nooalle, että on rakennettava arkki. Mitat ja ulottuvuudet annettiin tarkoin. Nooa sai tekstin mukaan tietää myös, ketkä arkkiin saavat tulla. Pysähdyttävää on, että Nooalla oli sisaruksia, jotka jäivät veden alle. 1.Ms. 5: 30 kertoo, että Nooan isälle syntyi Nooan syntymän jälkeen poikia ja tyttäriä. Mitä lie Nooa miettinyt, kun arkkiin valittiin vain hänen oma perheensä, vai tiesikö Nooakaan, mitä vedenpaisumus pohjimmiltaan tuli tarkoittamaan. Jos Nooa oli huolissaan suvustaan, jaan saman tunteen hänen kanssaan. Herra armahda sukujamme, kutsu ja pelasta.

Luuk. 18

Jeesus kertoo opetuslapsille kärsimyksestään ja kuolemastaan. Lisäksi hän kertoo, että kolmantena päivänä hän nousee ylös.  Jae 34 toteaa, etteivät opetuslapset ymmärtäneet mitään (tästä asiasta). Kukapa inhimillisellä ymmärryksellä olisi käsittänytkään vaikkapa ylösnousemusta. Eihän kuolleista ollut tapana nousta.

Jumalan maailman asioissa on paljon, mitä emme ymmärrä, silti ne ovat olleet, ovat ja tulevat olemaan todellisinta totta. Jeesuksen kanssa olemme turvassa ja suojassa, vaikkemme ymmärrä. Ja joskus on houkutus täyttää paljolla selityksellä jopa oppiriitoihin asti se tosiasia, ettemme ymmärrä. Riittää, että Isämme Jumala ymmärtää ja vie suunnitelmaansa eteenpäin. Siinä yhdessä tänään.

Pirkko