Tällä viikolla VT:n puolella seurataan Mooseksen ja Aaronin käyntejä faraon puheilla ja Egyptiä kohdanneita vitsauksia.
Jäin miettimään Moosesta. Hänen elämäänsä ja kutsuaan. Sekä sitä tietä, mitä Mooses kutsussaan joutui kulkemaan. Jo ihan pienenä Mooses oli sijoitettuna vieraaseen perheeseen, faraon hoviin. Toki myöhemmin kävi ilmi, että lapsuus kasvatti häntä tulevaan tehtävään. Mooses oli murhamies. Hän joutui pakoilemaan ja piileskelemään pitkään erämaassa lampaita paimentaen. Kunnes Jumala puuttui peliin ja kohtasi Mooseksen palavassa pensaassa. Jumala kutsui Mooseksen merkittävään tehtävään. Viemään israelilaiset Egyptin orjuudesta Luvattuun maahan. Näissä Mooseksen kirjan luvuissa ollaan taitekohdassa. Tilanteet faaraon edessä ovat tiukkoja. Farao ei meinaa millään päästää hyvää työvoimaa lähtemään.
Jumalan kutsu on kaukaa viisas, tarkkaan suunniteltu ja ajoitettu. Hän on kutsussaan uskollinen. Hän osaa kääntää kaiken parhain päin – myös meidän elämän haaksirikot.
Jumalan kutsu Moosekselle ei ollut helppo. Mooses joutui taistelemaan, häneltä kysyttiin kärsivälisyyttä, lujuutta, sitkeyttä, rohkeutta, päättäväisyyttä. Mutta Jumala oli hänen kanssaan joka käänteessä ja vei aloittamansa työn päätökseen. Varmaan muistatkin sen, että israelilaiset pääsivät viimein lähtemään Egyptistä ja monen mutkan kautta pääsivät perille luvattuun maahan. Mooses itse sai kuitenkin vain katsella luvattua maata rajan takaa. Jumala oli luvannut jo Abrahamille, Iisakille ja Joosefille antaa israelin kansalle luvatun maan omaksi ja Mooseksen elämäntyö oli osa tätä Jumalan lupauksen toteutumista.
Jumalalla on meille jokaiselle oma kutsumme. Olemme kaikki mukana Jumalan suuressa kokonaisuudessa. Meitä jokaista tarvitaan, että mahdollisimman moni olisi kerran perillä.
”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään…..ajatelkaa Häntä…” Hepr 12:1-3.
Tiina