Tämän päivän heprealaiskirjeen luvussa on muutama käytännön vinkki Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Veljesrakkaus. Vieraanvaraisuus. Vaikeissa elämäntilanteissa olevien huomioiminen. Avioliiton kunnioittaminen. Turhan rahan perässä juoksemisen välttäminen. Johtajien muistaminen. Armossa vahvistuminen. Jeesuksen seuraaminen myös silloin, kun kaikki ei sitä hyväksy. Hyvän tekeminen ja omastaan antaminen. Jumalan kiittäminen. Rukous toisten puolesta.
Mikä näistä koskettaa sinua tänään?
Minä mietin jaetta 5. Sen loppuosa on rohkaissut minua vuosien varrella paljon. ”En minä sinua jätä, en koskaan hylkää sinua.” Vasta myöhemmin huomasin, että samassa jakeessa puhutaan rahastakin! Ehkäpä tässä puhutaankin asenteestani rahaan? Etten juokse rahan perässä etsien siitä elämälleni kestävää pohjaa ja turvaa. Kun turvani on Jumalassa, on elämäni kestävällä pohjalla, oli minulla rahaa sitten kuinka paljon tahansa. Jumalan uskollisuutta eivät koi ja ruoste tai pörssikurssit notkauta. En ajattele, että olisi väärin sinänsä omistaa paljon. Kaikki riippuu asenteestani. Rukoilen sitä, että elämäni turva on Jeesuksessa ja että kaikella sillä, mitä olen Häneltä lahjana saanut voisin palvella Häntä. Että elämäni voisi tuoda kiitosta ja kunniaa Jeesukselle.
Pyhä Henki varustakoon ja auttakoon meitä elämään Jumalan tahdon mukaan tänäänkin, sillä omin voimin emme onnistu.
Tiina