Tänään aloitamme Jaakobin kirjeeseen tutustumisen. Raamatunlukijain liiton sivulta löysin tietoa tämän kirjeen taustoista. Kirjoittajana on ilmeisesti Jeesuksen veli Jaakob, joka Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen vakuuttui Jeesuksen olevan Jumalan poika, maailman Vapahtaja. Hän kirjoitti tämän kirjeen arviolta 45-48v välisenä aikana, ja kirje on suunnattu kristityille yhteisesti. Jaakob painotti kirjessään sitä näkökulmaa, että ”usko ilman tekoja on kuollut”. Uskon Jeesukseen pitäisi siis näkyä meidän arkisessa elämässämme.
Tänään jäin miettimään koettelemuksia. Jokainen meistä joutuu välillä elämässään tiukkoihin tilanteisiin, vaikeuksiin, kiusauksiin, koettelemuksiin.
Tämän me hyvin teidämme omasta kokemuksestamme. Eikä Jumala meille helppoa elämää ole luvannutkaan – ei tämänkään luvun perusteella. Tässäkin luvussa rohkaistaan kulkemaan läpi vaikeiden aikojen.
Minä tykkään kiivetä tuntureille, korkeille paikoille ja katsella horisonttiin. Mielessäni kuljen usein matkaa kohti horisonttia. Matkalla on monenlaista maastoa. Välillä alamäkeä, laaksoja, ylämäkiä. Matka on välillä vaikeakulkuista ryteikköä, suo voi yllättää ja silloin meinaa iskeä uskon puute. Pääsenkö perille milloinkaan? Mielikuvissani harjoittelen horisontin muistamista, ajattelen matkan päämäärää. Se antaa voimaa jatkaa matkaa läpi laaksojen ja ryteikköjen.
Elämän koettelemuksissa ja vaikeuksissa kannattaa välillä katsella pidemmälle kuin vain omiin jalkoihinsa. Nostaa uskon silmät siihen, että joku päivä tämäkin vaihe on ohi. ”Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat.” Jaak 1:12
Pyhän Hengen antamin voimin me kestämme. Tänäänkin.
Tiina