Matkalla väsymys, nälkä, jano tai vaikkapa tietyn paikan etsiminen saavat meidät etsimään puistonpenkkiä tai kahvilaa tai kysymään neuvoa ventovieraalta ihmiseltä. Tarpeemme voivat johdattaa meidät mielenkiintoisiin kohtaamisiin vieraiden ihmisten kanssa. Niin kävi Jeesuksellekin matkalla Galileaan Samarian kautta. Juutalaiset tosin välttelivät viimeiseen saakka Samariaa. Sen vuoksi on todennäköistä, että Jeesus koki Pyhän Hengen johdattavan hänet kulkemaan Samarian kautta.
Jeesus ei vältellyt huonomaineista samarialaista naista. Hän rikkoi monta tabua jo alkaessaan puhua naisen kanssa. Jeesus oli mestari ottamaan eteen tulevista tilaisuuksista vaarin. Hänellä ei ollut valmiita evankeliointipuheita, vaan hän näki ihmisen tarpeet ja ymmärsi heidän tilanteensa. Koska hän oli täynnä Pyhää Henkeä, hän myös osasi puhutella ihmisiä sillä tavoin, että heidän sydämensä avautui ja monen elämä muuttui järisyttävällä tavalla.
Kuljetaan herkällä korvalla kuunnellen ja kysellen. Jeesus voi johdattaa seuraamme ihmisiä, jotka ovat yhtä avoimia Jumalan rakkaudelle kuin samarialainen nainen.
Heli