Toisen Mooseksen kirjan luku 39 kuroo yhteen viimeiset valmistelut, joita pyhäkkötelttaa varten tehtiin. Pappien puvuista selostamisen jälkeen kerrotaan, miten israelilaiset toivat kokoon hirvittävän suuren määrän Herran käskyjen mukaisesti tekemiään tavaroita. Mietin lukiessani, mahtoiko synti epäjumalanpalvonnasta painaa vielä israelilaisten mieltä, kun he osallistuivat työhön niin innoissaan, vähän samalla tavalla kuin katuva puoliso saattaa olla normaaliakin huomaavaisempi. No, oli niin tai näin, on joka tapauksessa hienoa lukea, miten pyhäkköteltan tavarat saatiin tehtyä, ja miten tärkeää se vaikutti ihmisille olevan.
Johanneksen evankeliumin viimeinen luku on lämminhenkinen ja arvoituksellinen. Jeesus näyttäytyy vielä kerran, paistaa opetuslapsille leipää ja kalaa, kehottaa Pietaria seuraamaan Häntä ja evankelista paljastaa oman osuutensa tarinasta. Olen joskus kuullut, että koska Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa, Jeesus kysyi kuolemansa jälkeen vastaavasti kolme kertaa, rakastaako Pietari Häntä. Minua on aina koskettanut toinen mahdollisuus, joka Pietarille annettiin. Jos kirkkohistorian kannalta näin merkittävä henkilö on möhlinyt ja päässyt siitä eteenpäin, lienee meilläkin toivoa. Olen aina myös pitänyt Johanneksen evankeliumin viimeisestä jakeesta, sillä se tiivistää kauniisti ja kansantajuisesti uskomme suuruutta: ”etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa”.
Esteri