Ps. 2, 1. Joh. 3

Ps. 2 1. Joh. 3

Miltähän maailma näyttää viidenkymmenen vuoden päästä? Joidenkin ennustusten mukaan miljoonat ilmastopakolaiset ovat liikkeellä. Ehkä perhekäsitykset ovat muuttuneet entisestään, ihmiskäsitys samoin. Psalmin 2 historiallinen tausta viittaa varmaankin johonkin tiettyyn historialliseen tilanteeseen, mutta sen sanoma on tärkeä tänäkin päivänä: Jumala on kaiken sen sekasorron ja synnin yläpuolella, joka maailmassamme vallitsee. Maailmanmenon seuraaminen olisi varsin ahdistavaa, ellei uskoisi Jeesukseen, Vapahtajaan joka kykenee pelastamaan. Hyvä on se osa, joka turvaa Häneen!

Johanneksen kirjeen kolmas luku luo yhteyden Jumalan rakkauden ja ihmisten rakkauden välille: ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta.” Meistä kaikki varmasti haluaisivat oppia rakastamaan, mutta se tuntuu usein enemmän Disney-leffan liibalaabalta kuin todelliselta elämältä. Luvussa on mielestäni kuitenkin myös yksi Raamatun parhaimmista käytännön neuvoista: ”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” Seuraava saattaa kuulostaa hurjalta, mutta ota se nimenomaan positiivisena haasteena: entä jos emme esimerkiksi tulevalla viikolla puhuisi rakkaudesta, emme sanoisi sitä kevyesti ohimennen tai emme yrittäisi vakuuttaa ihmisiä evankeliumista puhumalla siitä? Entä jos keittäisimme kahvia lähimmäisellemme, kysyisimme aidosti kiinnostuneena, mitä kuuluu, jättäisimme ikäviä asioita sanomatta tai päättäisimme antaa anteeksi sille, joka jatkuvasti aiheuttaa meille pahaa mieltä? Puheet rakkaudesta eivät riitä, mikäli teot loistavat poissaolollaan. Muistamme varmasti kaikki äidinkielen tuntien opetuksen jo alakoulusta: mikäli sanallinen ja sanaton viestintä ovat ristiriidassa keskenään, sanatonta uskotaan.

Esteri