Ps. 22, Ilm. 15

Ps. 22 Ilm. 15

Ps. 22 Jumala, miksi olet minut hyljännyt ?

Edellisen luvun menestys vaihtuukin menetykseen ja kurjuuteen. Luvusta nousevat esille Jeesuksen sanat ristillä! Viimeisinä hetkinään Jeesus puhui tämän Psalmin jakeita. Daavidilla oli siis ollut kovin samanlaisia tuntemuksia jossakin vaiheessa elämäänsä ja niitä kuvaillessaan hän kertoi ehkä tietämättään, mutta Pyhän Hengen innoittamana, Jeesuksesta!

Elämään kuuluvat myös vastoinkäymiset, ja lopulta kaikkien on kohdattava elämän rajallisuus. Tässä ajassa vastoinkäymisiä tulee mielestäni joillekin ihan kohtuuttoman paljon. Herää kysymyksiä. Miksi näin? Missä olit Jumala? Vaikka vastauksia on vaikea saada ja asioita järjellä ymmärtää, niin jotain voin tehdä asian hyväksi. Kärsivää lähimmäistä ei saa jättää yksin, vaan meitä kehotetaan kantamaan toisten kuormia ja rakastamaan lähimmäistä. Siksi on tärkeä mennä kärsivän ihmisen lähelle kyselemään, että voisinko auttaa jotenkin.

Onneksi luku kääntyy loppua kohden Jumalan uskollisuuden ja hyvyyden ylistykseen! Hänestä saa kertoa hyvää myös lapsille ja sitä kautta vastedes syntyvälle kansalle! (32) Voimme luottaa onnelliseen loppuun!

Juha