Ps. 31, Matt. 2

Ps. 31 Matt. 2

Itämaan tietäjien seuraama tähti syntyi ilmeisesti siitä, että Jupiter ja Saturnus kohtasivat tietyssä tähtikuviossa. Kullakin tähdellä oli heille oma merkityksensä ja niinpä he päätyivät siihen, että uusi juutalaisten kuningas on syntynyt Israelissa. Jakeen kaksi mukaan he olivat täysin varmoja uudesta kuninkaasta, tarkempi paikka oli vain vielä selvitettävänä. Tähän  liitettiin juutalaisten toimesta luontevasti tarkennus syntymäpaikasta Vt:n profetioitten perusteella. Tietäjät olivat osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Ehkä he eivät täysin ymmärtäneet olevansa osa Jumalan suuria tekoja. Itämaan tietäjissä voi nähdä viittauksen siihen, että Jeesus tuli kaikkia kansoja varten. 

Jeesuksen elämän alkuvaiheissa oli monia vaaroja, joitten keskelle Maria ja Joosef joutuivat. On koskettavaa lukea siitä, miten Jumala puhui Joosefille ja antoi ohjeita unessa. Jumalan huolenpito oli tarkkaa. 

Johanneksen evankeliumissa sanotaan osuvasti näin: “Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” Joh 1:11. Tuo kohta sisältää upean jatkon: “Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi.”

Ps 31:4

Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani. Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.

Mika