Ps. 36, Matt. 7

Tämän päivän luvussa on monta tuttua, paljon siteerattua kohtaa. Tällaiset tutut kohdat lukee helposti liian nopeasti pysähtymättä. Tulee olo, että tiedän tämän. Ehkäpä tänään kannattaa kuitenkin pysähtyä ja kuulostella, mitä joku tuttu kohta voisi tälle päivälle merkitä?

 

Minä jäin miettimään ihan tuota luvun alkua. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi…Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?…” Matt 7:1-5. Miten helposti huomaankaan toisten virheet. Vaikkapa sellaiset pienet arkipäivän jutut, joita toinen tekee. Vaikkapa omenankannan jättäminen pöydälle. Eihän se iso juttu ole, mutta pistää silmään ja ärsyttää. Ja samaan aikaan lojuvat omat tavarani pitkin huushollia. Ne ei minun silmääni iske eikä minua haittaa. Puhumattakaan isommista asioista ja laajemmassa mittakaavassa. Kuinka helposti näen toisen tai toisten virheet ja mittaan ja luokittelen heidät sen mukaan. Ja näin olen leimannut toiset, tuominnut heidät mielessäni jonkinlaisiksi. Joko kelvollisiksi tai kelpaamattomiksi. Tähän minulla ei ole oikeutta eikä lupaa. 

 

Asenteeni ja ajatukseni kaipaa oikaisua. Että sydämeni kovuus sulaisi ja näkisin jokaisen ihmisen Jumalan luomana ja rakastamana, Jumalan kunnioittamana yksilönä. Nähdä jokaisessa sen Jumalan kuvan, joksi jokainen meistä on luotu ja kutsuttu. Että myös itseni voisin nähdä Jumalan silmin. Jeesuksen eteen on nyt hyvä pysähtyä ja kuulostella Häntä.