Viidennen Mooseksen kirjan yhdeksännessä luvussa oli paikallaan muistuttaa Israelin kansaa sen synneistä juuri ennen suurta taistelua. Miksi? Eikö menneisyydessä vellominen ole vain epätervettä ja mielenterveydelle vaarallista? Ehdottomasti, jos sen tarkoitus on lannistaa ja pahoittaa mieltä. Mutta uskonkin, että tässä tapauksessa Jumala halusi muistuttaa Israelia paitsi siitä, että sen tulee pysyä nöyränä, myös siitä, että Jumala oli ollut kansalleen armollinen. Nämä kaksi asiaa nivoutuvat yhteen asenteeksi, joka saa aikaan nöyryyttä ja kiitollisuutta: olen epätäydellinen, monessa asiassa epäonnistunut, mutta saan kulkea tätä tietä Jumalan suuren rakkauden ja armahtavaisuuden tähden. Tämä asenne saa aikaan suhteellisuudentajua niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.
Uuden testamentin puolella on mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten Paavalille profetoitiin vaikeuksia Jerusalemissa, mutta hän ei suostunut perääntymään sinne menemisestä niistä huolimatta. Paavalin uskon suuruutta ei kyllä voi olla ihailematta! Hän todella eli vain Jeesusta varten. En ainakaan itse voi väittää, etten huolehtisi tulevaisuudesta, varsinkaan jos on syitä epäillä, ettei kaikki siellä ole hyvin. Mutta Paavali oli selkeästi sisäistänyt Jumalan huolenpidon syvimmän olemuksen, pitäisi varmaan harjoitella samaa itsekin.
Esteri