5. Moos. 10, Apt. 22

5. Moos. 10 Apt. 22

”Herra, teidän Jumalanne, ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne.” (5. Moos. 10:12). Onko tämä helppoa vai vaikeaa? Ehkä siinä mielessä helppoa, että saamme uskoa Jumalaan, joka haluaa sääntöjen noudattamisen sijasta kanssamme suhteeseen. Mutta siinä mielessä vaikeaa, että saamme uskoa Jumalaan, joka haluaa sääntöjen noudattamisen sijasta kanssamme suhteeseen. Hehe, kirjoitin noin tahallani. Meillä on Jumala, jota ei voi huijata, ja joka haluaa meistä aivan kaiken. Se tarkoittaa, että emme voi koskaan piiloutua uskonnollisuuden taakse, ja me ihmiset teemme sitä paljon. Piiloudumme mukavuudenhalun tai pelon vuoksi, mutta Jumala näkee aina sydämeen. Näin ollen me saamme ja meidän täytyy ymmärtää, että Jumala on jotain enemmän. Jumala ei halua uskonnollisuutta, vaan sydämen, joka on syvästi kiintynyt häneen.

Apostolien tekojen 22. luku toi tänään mieleeni sen, miten Paavalin elämän pohjalta on ihana lupa uskoa uusiin alkuihin. Olen seurannut jonkin verran iltapäivälehtien keskustelupalstoja, sitä, miten monet kommentoivat, että vankiloissa ei saisi olla mukavaa tai miten entinen murhamies ei olisi oikeutettu tekemään väkivaltaisuutta ehkäisevää nuorisotyötä, kun nämä ihmiset ovat kommentoijien mielestä kelvottomia, kykenemättömiä parannukseen tai vähintään rangaistavassa asemassa. Sinisilmäinen ei tietenkään tarvitse olla, mutta en voi silti olla ihmettelemättä ihmisten kovuutta. Kaikkihan me kaipaamme elämässämme joskus uutta alkua! Kaikkihan me tiedämme, että ilman armoa emme selviäisi päivääkään. Ja vaikka inhimillisesti katsoen tuntisimmekin pahimpia rikollisia kohtaan inhoa ja vihaa, on perusteltua sanoa, että he ovat samassa asemassa kuin mekin: ihmisiä monimutkaisessa maailmassa, jossa pysyvää toivoa tuovat ainoastaan armo ja anteeksiantaminen. 

Esteri