Tämän päivän Mooseksen kirjan kohta puhuu epäjumalien hävittämisestä ja oikeanlaisesta uhraamisesta Herralle. Mieleeni painui luvun loppupuolelta jae 30: ”varokaa, ettette myöhemminkään joudu heidän pauloihinsa jäljittelemällä heidän tapojaan. Älkää ottako selkoa siinä maassa asuvien kansojen jumalista älkääkä kyselkö, miten nuo kansat palvelivat jumaliaan”. Kuuntelin juuri aiemmin tänään kristityn runoilijan, Elina Salmisen, podcastia, jossa hän puhui huomion suuntaamisesta oikeisiin asioihin, esimerkiksi somen aikakaudella aitoon viisauteen. Tunnistan itsessäni sen, että olen aiemmin pitänyt ideaalina olla tietoinen mahdollisimman monista eri ajattelutavoista ja niiden perusteluista, mutta nykyisin ajattelen toisin: riittävä avoimuus ja suvaitsevaisuus ovat aikuisten maailmassa välttämättömiä, mutta toisinaan tiedämme pääpiirteissään eri maailmankatsomuksista jo niin paljon, että meidän ei tarvitse hukata aikaamme keskittymällä loputtomasti sellaiseen, mikä ei ole uskomme ja arvojemme mukaista. Tällainen rajanveto selkeyttää elämää ja pääkoppaa, kun taas loputon analyysi aiheuttaa vain ahdistusta.
Uuden testamentin puolella maaherra Felix pelästyi, kun Paavali alkoi puhua Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, halujen hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta. Näin taitaa käydä nykyään monelle, onhan ympäröivä kulttuurimme melkoisessa ristiriidassa kristillisen etiikan kanssa. Minusta olisi ihanaa tietää sanatarkasti, miten Paavali otti nämä asiat esille, sillä hyvät neuvot olisivat minullekin tarpeen. Miten puhua yhtä aikaa lakia ja evankeliumia ihmisten elämän vaikeimpien asioiden keskellä?
Esteri