Jouluaatto! Tämän päivän teksteistä ei aivan suoraa yhteyttä meidän yhteiseen juhlaamme saa, mutta toki näidenkin tekstien sisällöt nostavat esiin tärkeitä asioita. Vanhan testamentin luvussa Miika teki elämässään ryhtiliikkeen ja korjasi tekemänsä vääryyden. Kiitos tästä annettiin Herralle. Mietin että kun omassa elämässä tulee selkeitä käännekohtia, niin pienikin fyysinen muisto voi olla tärkeä asia muistuttamassa miten Jumala on kääntänyt suuntaa. Esimerkiksi minulla on raamattu joka muistuttaa minua alfa-kurssista, johon osallistuin kun tulin seurakuntaan. New wine kesätapahtumasta ostin ristin muotoisen kaulakorun. Se tuo minulle mieleen nuo monet kesät jolloin ollaan saatu olla yhdessä New Winessä kohtaamassa toisiamme ja Jumalaa.
Millaisia ovat sinun muisto-esineesi? Mistä ne sinulle puhuvat?
Uuden testamentin luvussa on ohjeita seurakunnan yhteisiin kohtaamisiin. Tuosta kohdasta on saatu ja saadaan varmaan jatkossakin monenlaista tulkintaa ja valitettavasti myös kiistaa aikaiseksi. Jätän tämän kohdan pohtimisen ja siitä opettamisen viisaammille. Sen sijaan luvassa on joulun kunniaksi (tosi)tarina, joka tuli mieleen kuin luin tuota lukua.
Useita vuosia sitten olimme lyhytaikaisessa lähetystyötapahtumassa Italiassa. Eräänä aamuna olimme lähdössä paikalliseen kylään kohtaamaan ihmisiä tavoitteena kertoa heille Jeesuksesta. Kun rukoilimme ennen lähtöä, minulle tuli mieleen että etsi erityisesti henkilöä jolla on sininen huivi ja mene puhumaan hänelle Jeesuksesta. Kerroin sen ryhmälle, vaikka hieman ujostelin, koska ryhmässämme oli niin monesta eri taustasta olevia kristittyjä. Pidin itse tuota mielikuvaa hassuna, kuka tässä nykyajassa ja näin kesällä huivia pitäisi.
Kävimme kaupungilla ja ei siellä ketään sinistä huivia tai minkään väristä huivia omaavaa tullut vastaan. Samalla reissulla menimme paikalliseen seurakuntaan jumalanpalvelukseen. Olin jo unohtanut koko jutun, mutta sitten ryhmämme jäsenet kesken jumalanpalveluksen alkoivat kuiskailla minulle: “Hei, tuolla eturivissä on nainen jolla on sininen huivi”. Ajattelin että tuo varttuneempi nainen on jumalanpalveluksessa ja vielä eturivissä, joten tuskin hänelle tarvitsee Jeesuksesta mennä puhumaan. Mutta muut ryhmän jäsenet olivat sitä mieltä että minun tulee mennä. Ja minulla ei ollut mitään ajatusta mitä hänelle sanoa ja mistä aloittaa.
Mutta kun jumalanpalvelus päättyi ja ryhmän jäsenet edelleen ystävällisesti 🙂 kannustivat minua menemään, niin otin tulkin kaveriksi ja menin. Esittäydyimme tuolle naiselle ja siinä minulle tulivat mieleen sanat: “Jumala lähetti minut tuhansien kilometrien päästä tänne kertomaan että sinä olet Jeesukselle rakas ja juuri nyt Hänen erityisen huomionsa kohde”.
Tuossa on aika paljon sellaista jota en olisi uskaltanut sanoa jos olisi ollut aikaa suunnitella, mutta nyt kun ns. tilanne oli päällä niin tällä sanomalla mentiin.
Sanomani kosketti tuota naista kovasti. Kävi ilmi että hän ei juurikaan ollut aikaisemmin jumalanpalveluksissa käynyt. Hänen yhteytensä seurakuntaan oli siinä että hänet oli palkattu tilapäistyöntekijäksi seurakunnan keittiöön. Enempää hän ei kertonut ja jatkoimme siitä matkaa.
Muutamia kuukausia myöhemmin kun olimme jo palanneet takaisin Suomeen, saapui sähköposti. Erään paikallisen ryhmän jäsenen välityksellä tuo nainen välitti kiitoksen tuosta kohtaamisesta. Hän kertoi että oli tuolloin pari kuukautta sitten ollut surullinen ja masentunut. Tuon kohtaamisen jälkeen mieliala oli parantunut ja asiat helpottaneet. Hän sanoi olevansa nyt onnellinen (oli myös kertonut tästä kohtaamisesta ja tästä muutoksesta seurakunnan jumalanpalveluksessa kaikille). Tämän lisäksi paikallinen ryhmäläinen luonnehti että nyt tuossa naisessa näkyy Jumalan tuoma ilo 🙂
Hyvää joulua sinulle,
–Tomppa