Tuom. 21, 1. Kor. 15

Tuom. 21 1. Kor. 15

Tuomarien aika oli musta ajanjakso Israelin kansan historiassa. Israelin kansa oli jättänyt Jumalan käskyn vastaisesti vieraita kansoja elämään keskuuteensa Luvatussa maassa, eikä ollut tuhonnut noiden kansojen jumalien alttareita. Viattomilta vaikuttaneet pienet myönnytykset johtivat suurempiin. Uuden sukupolven israelilaiset ajautuivat palvelemaan kanaanilaisten jumalia, baaleja (Tuom. 2:7–11).

Israelilaiset eri puolilla Luvattua maata joutuivat ryöstelevien rosvojoukkojen kohteeksi ja vihollismielisten naapurikansojen armoille. Jumalan kansan johtajiksi asettamat tuomaritkin toivat vain hetkellisen avun, sillä israelilaiset eivät totelleet tuomareita. Jokainen toimi niin, kuin itse hyväksi näki (Tuom. 17:6 ja 21:25).

Kaaoksen aika johti moniin ahdinkoihin, väkivallantekoihin ja jopa sisällissotaan Benjaminin heimon ja muiden Israelin heimojen välillä (Tuom. 21). Kuin ihmeestä, Benjaminin heimo säästyi tuhoutumasta kokonaan.

Paavali tiesi, että Jeesuksen ylösnousemus on kristinuskon ydinopetus ja ruumiillinen ylösnousemus odottaa jokaista uskovaa. Keskeistä oppia ei ole lupa peukaloida ilman, että uskon voima katoaa.

Sen vuoksi Paavali oikaisee Korintin nuorta seurakuntaa tiukoin sanakääntein. Jeesuksen ylösnousemuksella oli runsas määrä todistajia, joista moni näki Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen täydessä päivän valossa. Jeesuksen opetuslasten täyskäännös piilottelevista pelkureista rohkeiksi ylösnousemuksen julistajiksi ja Paavalin muuttuminen kristittyjen vainoajasta Kristuksen apostoliksi todistavat myös, että kyseessä ei ollut ihmisten keksintö vaan todellinen ihme.

Paavali kuvasi Korintin nuorille kristityille myös sitä, millainen ihminen tulee olemaan ylösnousemuksen jälkeen. Sairaus ja kuolema jäävät toiseksi, kun saamme kuolemattoman, katoamattoman ja täynnä voimaa olevan, hengellisen ruumiin.

Heli