Tunteet tuovat viestiä elämämme syvistä tarpeista ja peloista. Erityisesti kielteiset tunteet pakottavat etsimään helpotusta ja apua. Masennus ja tuska saavat tuntemaan, että Jumalakin on poissa. Jumalan ja lähimmäisten hyväksyvä rakkaus synnyttävät turvallisuutta, jolloin uskallamme tuntea myös kipeitä tunteita ja kuunnella niiden viestiä.
”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.” (Psa 42:6)
Mikään mindfullnes-harjoitus ei saa minua niin levolliseksi ja varmaksi, etten tarvitsisi Jeesusta. Jumalan voima ja läsnäolo on kätketty ”saviastioihin”, meidän keskeneräisten ihmisten heikkouteen ja rikkinäisyyteen. Ulkoiset vaikeudet ja sisäiset pelot ja taistelut pitävät huolen siitä, että turhat luulot omasta kaikkivoipaisuudesta karisevat.
Juttelin juuri puhelimessa 91-vuotiaan mummoni kanssa, joka joutui kesällä muuttamaan palvelukotiin. Elämänsä aikana hän on joutunut sopeutumaan ja luovimaan muiden ihmisten tarpeiden ja vaatimusten viidakossa. Hän on sairastanut paljon ja kivuliaasti. Häneltä on riisuttu turhat luulot omista kyvyistä, ehkä liikaakin. Muistan lapsuudesta ja nuoruudesta monta kertaa, jolloin keskustelimme hengellisistä asioista ja keskustelu päättyi siihen, kun mummoni hiljaa totesi, että ei hänestä ole uskovaksi. Hän on liian huono siihen. Vasta myöhemmällä iällä Jumalan armo avautui hänelle. Nyt hän sanoi, että missä tahansa asuukin, tärkeintä on, että sydämessä on Jumalan rauha. Sitten me rukoilimme.
Mummoni on ollut aina hiljainen ja sävyisä. Toivon, että hän olisi jo paljon nuorempana oppinut tuntemaan Jeesuksen ja saanut kokea vapautta, jonka Jeesus tuo. ”Missä Herran Henki on, siellä on vapaus.” (2. Kor. 3:17).
Heli