Oletko koskaan kokenut, että Jumala on hylännyt sinut tai oletko nähnyt jonkun läheisesi kokevan niin? Minä istuin kerran neuvottomana itkevän ihmisen vieressä, joka sanoi, että Jumala on hylännyt hänet. Tuska oli käsinkosketeltavaa, vaikka olinkin itse vakuuttunut, ettei asia ollut näin. Olisin halunnut mennä ”posin kautta”, kertoa kivoja Raamatun kertomuksia ja käskeä unohtamaan tuollaiset ajatukset. Mutta olisiko se auttanut ihmistä syvässä hädässä? Psalmi 60 kertoo siitä, miten Jumala on hylännyt sotajoukot ja niille rukoillaan uutta menestystä. Teksti tarjoaa samaistumiskohteen niille, jotka kokevat tulevansa hylätyksi. Edes Daavid, Herran suuri mies, jota johdatettiin halki mitä ihmeellisimpien seikkailujen, ei ollut turvassa näiltä tunteilta. Itseään ei siis tarvitse kummeksua, jos tältä joskus tuntuukin. Mutta aina, joka tilanteessa, saat silti muistaa sanat: ”minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää” (Hepr. 13:5).
Efesolaiskirjeen kolmannessa luvussa Paavali puhuu siitä, miten hänelle, kaikista pyhistä vähäisimmälle on annettu se armo, että hän saa julistaa evankeliumia. Minusta välillä tuntuu, että eihän Paavali nyt oikeasti voinut tarkoittaa, mitä sanoi: hän on maailman pyhittyneimmän ihmisen esikuva! Kuitenkin jos todella katsotaan Jumalan valtakuntaan kuuluvia, niin Paavali avaa silmämme näkemään jotain tärkeää: ei meistä kukaan ole siellä siksi, että olisi jotenkin erityisen hurskas, pyhä tai kelvollinen. Eivät edes apostolit tai seurakuntien johtajat. Tämä ei tietenkään tarkoita, että pitäisi alkaa surkuttelemaan tai nöyristelemään, pois se meistä! Mutta meidän ei tarvitse myöskään väittää olevamme suuria ja mahtavia, sillä ”olet tervetullut joukkoon huonojen / astu valtakuntaan köyhien / sillä keskellä pienten ja heikkojen (eli kaikkien meidän) / Jumala on” (Exit, Olet tervetullut joukkoon huonojen).
Esteri