”He kannustavat toinen toistaan pahaan, he yllyttävät virittämään ansoja, he sanovat: »Ei sitä kukaan näe.” (Ps. 64:6) Yksi moraalin tärkeimmistä tehtävistä on ihmislauman kasassa pitäminen. Yhteisellä moraalilla, yhteisillä säännöillä varmistetaan se, että kukaan ei sooloile, ja että kaikki osaavat edellyttää tietynlaista käytöstä. Ehkä juuri tästä johtuen meidän on niin helppo lipsua säännöistä sillä verukkeella, että kukaan ei nää. Itse esimerkiksi pidin omia karkkipäiviä lapsena, kun vanhemmat olivat vielä töissä ja minä jo kotona. En vielä ajatellut, että karkkipäivä on olemassa isompia tarkoitusperiä varten, vaan pidin sitä sosiaalisten normien sanelemana sääntönä. Näin aikuisena kuitenkin näen, miten karkkipäivien tarkoitus on pitää veriarvot kohdillaan ja hampaat terveenä. Siispä se, että kukaan ei näe, on melko kehno perustelu rikkoa moraalia. Vaikka ei tulisikaan vaarantaneeksi omaa asemaansa ns. ”laumassa”, tulee unohtaneeksi sen, että sääntöjen taustalla on useimmiten jokin aidosti hyvä tarkoitus, ei pelkkä muiden miellyttäminen. Ja kristittyinä voimme tietysti lisätä sen, että ihmisten näkemättömyydestä huolimatta Jumala kyllä näkee kaiken.
Luukkaan evankeliumin alussa on riemullisia ylistyksiä Jumalan pelastussuunnitelmasta. Itse asiassa minusta tuntuu, että hahmotan Raamatun kokonaiskuvaa parhaiten juuri sen kautta, kun joku Raamatun henkilö itse vetoaa kirjoituksiin. Tulee jotenkin sellainen tunne, että tässä ei vain tehdä teologiaa, vaan todella eletään sitä todeksi. On myös ihanaa huomata, miten iloiseksi ihmiset tulivat tässäkin tapauksessa, kun huomasivat kirjoitusten käyvän toteen. Kirjoituksista osataan poimia tärkein: Jumalan lupaukset ja se, miten ne luovat tulevaisuuden ja toivon.
Esteri