Tässä luvussa liitonarkku joutuu filistealaisten haltuun. Israelilaiset käyttivät sitä jonkinlaisena taikakaluna, jonka piti taata sodassa voitto. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan he kärsivät raskaan tappion ja vielä menettivät tosiaan arkunkin. En osaa tästä oikein muuta sanoa kuin että jotain oli mennyt israelilaisten jumalasuhteessa vinoon. Liitonarkku oli elävä muistutus Jumalan suurista teoista, mutta sillä ei voinut korvata itse asiaa.
Tämän luvun teemat täydentävät tavallaan eilistä lukua. Luku 12 alkoi varoituksella tekopyhyydestä ja tämä luku alkaa sen toteamisella, että olemme kaikki syntisiä. Vaatimus kääntymisestäkin koskee kaikkia. Ikään kuin toisella puolen pöytää on Jumalan valtakunta, joka kasvaa vääjäämättä. Tässä asiassa siis jumalallinen ja inhimillinen sekoittuu niin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan.
Tästä luvusta nostan esiin seuraavan jakeen: ”Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, monet ensimmäiset viimeisiä.” Ihmisten tekemät listat pyhistä ja pahoista ihmisistä ovat siis aika typeriä ja turhia. Paljon järkevämpää on keskittyä oman jumalasuhteen hoitoon.
Marko