1. Sam. 14, Luuk. 23

1. Sam. 14 Luuk. 23

1 Sam 14

Saulin poika Jonatan oli rohkea mies, joka luotti Jumalaan toisin kuin isänsä. Jonatan tuntuu toimivan jopa uhkarohkeasti lähtiessään kohtaamaan filistealaisia kahdestaan aseenkantajansa kanssa. Mutta hänen sanoistaan välittyy nöyrä luottamus Jumalan mahdollisuuksiin: “Ehkäpä Herra auttaa meitä. Herra voi kyllä antaa voiton yhtä hyvin pienen kuin suurenkin joukon voimin.” 1 Sam 14:6. Vt:ssa on itse asiassa monia esimerkkejä tilanteista, joissa nimenomaan pieni joukko voitti ylivoimaiselta tuntuvan vihollisen. 

Jonatanin asettama merkki toteutui ja hän sai siitä rohkeutta hyökätä filistealaisten kimppuun. Israelilaiset saivat tuona päivänä voiton vihollisistaan yhden miehen rohkeuden takia. Ut:n valossa hengellinen taistelu on jotain muuta kuin Jonatanin aikana, mutta voimme oppia Jonatanista paljon.

Luuk 23

Luku kertoo Jeesuksen kärsimyksestä. Minua koskettaa siinä se, että Jeesus suostui kärsimään vapaaehtoisesti. Sotilaat pilkkasivat Jeesusta sanomalla, että pelasta itsesi, jos olet juutalaisten kuningas. Jeesus olisi voinut halutessaan kutsua paikalle 12 legioonaa enkeleitä eli 72 000, Matt 26:53. Kolme tuollaista enkeliä pystyi tuhoamaan Sodoman ja Gomorran, joten kyseessä olisi ollut mittaamaton voima. 

Jeesus olisi voinut välttää ristin ja auttaa itseään, mutta Hän ei tehnyt sitä. Jeesus oli uskollinen tehtävälleen. Tätä voi ihmetellä ja lopulta ylistää Jeesusta! Tänäänkin kiitän Jeesusta Hänen uskollisuudestaan ja kärsimyksestään. Kertakaikkinen sovitus on totta Jeesuksen ristin tähden.

Mika