1. Sam. 24, 1. Tess. 1

1. Sam. 24 1. Tess. 1

1 Tess 1

Paavali aloittaa kirjeensä aina toivottamalla Jumalan armoa ja rauhaa. Sitten hän usein jatkaa kertoen rukoilevansa kirjeen saajien puolesta. Rukouksissaan hän kiittää Jumalaa siitä, millaisia saajat ovat tai siitä, mitä he ovat evankeliumin eteen tehneet. Näinhän tämäkin kirje alkaa. Uskon, että tessalonikalaisista tuntui tosi hyvältä lukea kirjettä. Ainakin minusta olisi tuntunut kivalta. 
 
Kuulen tässä samalla myös Isän asenteen lapsiaan kohtaan. Isä rakastaa. Hän kehuu ja rohkaisee. Hän on luonut potentiaalin jokaiseen lapseensa ja haluaa saada jokaisen kukoistamaan sillä paikalla ja niissä tehtävissä, mitkä hän on jokaiselle suunnitellut. Olen ihaillen seurannut meidän lapsenlapsien kasvatusta, vanhemmat osaavat upean positiivisesti kannustaa lapsiaan. Kehuen ja rohkaisten auttaa vaikeissakin tilanteissa. Hyviä kannustavia sanoja ei säästellä vaan ne sanotaan ääneen kaikkien kuullen!
 
Me jokainen tarvitsemme kuulla rakastavia ja hyväksyviä, ihailevia sanoja. Pidin sylissäni lapsenlasta ja luettelin hänelle läheisten ihmisten nimiä ja kerroin, että he kaikki rakastavat sinua. ”Olet rakas ja olet ihana”. Kun olin päässyt nimirimpsun loppuun, kuulin pienen kuiskauksen korvani juuresta: ”Uudelleen!” Niinpä. Me jokainen tarvitsemme yhä uudelleen ja uudelleen kuulla sen, että olemme rakkaita, olemme ihania, hyväksyttyjä. Tarvitsemme tulla huomatuiksi, kiitetyiksi ja kehutuiksi.
 
Me ihmiset emme aina osaa tai huomaa riittävästi tätä kertoa, mutta Isä osaa ja haluaa. Päivittäin vaikka monta kertaa ja aina uudelleen ja uudelleen. ”Sinä olet minun rakas lapseni. Iloitsen sinusta. Hienosti tehty. Kiitos!” 
 
Ketä voisi tänään kiittää ja kertoa, että hän on rakas ja tärkeä?

Tiina