2. Sam. 7, 2. Tim. 1

2. Sam. 7 2. Tim. 1

Silloin kun ongelmat vyöryvät päälle, ei ole varaa aikailla eikä pelätä. Ehkä Timoteus oli luonteeltaan varovainen ja arka. Kokemattomuus ja nuoruus vielä korostivat näitä piirteitä. Timoteus tarvitsi Paavalilta rohkaisua:

“Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.” (j. 7).

Ongelmatilanteissa tarvitsemme rohkeutta “tarttua härkää sarvista”.  Tarvitsemme voimaa toimia nopeasti. Tarvitsemme myös rakkautta ja toisten ihmisten kunnioitusta. Jotta voimme toimia toisten parhaaksi, meidän tulee käyttää harkintaa ja kyetä myös tunnistamaan tekojemme ja tunteidemme vaikuttimia. Terve harkinta auttaa. Joskus harkinta johtaa toimimaan tunteiden mukaan, toisinaan taas toisin kuin tunteet kertovat. Esimerkiksi ahdistuksen, epävarmuuden tai  pelon tunne  voi johtaa meidät välttelemään tärkeitä tilanteita, jos annamme niiden viedä.

Jukka Norvanto kertoi raamattuopetuksessaan, että laupias samarialainenkaan ei olisi pysähtynyt ja auttanut autiolla tiellä ryövättyä ihmistä, ellei hän olisi toiminut voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengessä. Voima oli uskallusta, rakkaus välittämistä ja sääliä lähimmäistä kohtaan ja terve harkinta  auttoi erottamaan halun paeta paikalta mahdollisimman nopeasti ja suojautua erämaaryöväreiltä lähimmäisenrakkauden vaatimuksesta, joka kutsui auttamaan pelosta huolimatta.

Jumalan lahjojen käyttö vaatii harjoittelua ja harjaantumista. Pistetään saamamme voima, rakkaus ja harkinta käyttöön taas seuraavan tilaisuuden tullen. Pyhä Henki auttaa meitä siinä. (vrt. jae 14).

Heli