2. Sam. 11, Tit. 1

2. Sam. 11 Tit. 1

Toisen Samuelin kirjan mukaan Daavidilla oli ensin kaksi vaimoa (2:2) ja sitten kuusi (3:2-5), ja näiden lisäksi ”hän otti vielä useita vaimoja ja sivuvaimoja” (5:13). Vaimojen ja sivuvaimojen tarkka määrä jää tässä kohdassa tarkemmin määrittelemättä, eikä Raamatussa sitä yksiselitteisesti tämänkään jälkeen kerrota.

Kansanlähetyksen Uusi Tie -lehden numerossa 8-9/2021 oli juuri artikkeli moniavioisuudesta Vanhassa testamentissa. Artikkelin keskeinen viesti oli, että jostain syystä Jumala salli moniavioisuuden Vanhan testamentin aikana, vaikka se ei ollut Jumalan luomistahdon mukaista. Uuden testamentin aikana moniavioisuutta ei juurikaan enää ollut.

Daavidilla oli siis jo vaimoja ja sivuvaimoja ”tupa” täynnä. Miksi hänen piti vielä saada Urian vaimo Batseba? Oliko hän väärässä paikassa, kun hän ei ollut sotajoukkojensa mukana? Valvottiko joutilaisuus häntä keskellä yötä? Missä hänen vaimonsa ja sivuvaimonsa olivat?  Miksi hän ei voinut vastustaa kiusausta, vaikka hän sai tietää, että kyse oli toisen miehen vaimosta? Oliko valta sokaissut Daavidin niin, ettei hän pystynyt näkemään tekojensa seurauksia? Kaikki nämä ovat kysymyksiä, joihin voi vain yrittää arvailla vastauksia.

Kaikessa karmeudessaan kertomus osoittaa ainakin sen, että Daavid oli hyvin inhimillinen hahmo heikkouksineen. Vaikka Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies (Apt. 13:22), hän hävisi tämän (hengellisen) taistelun tennistermein 6-0. Hävityllä taistelulla oli valitettavan suuria vaikutuksia monen ihmisen elämään.

Tämän päivän teemaan sopisi hyvin virsi 438. Sen voisi laulaa tai ainakin sen sanoja mietiskellä päivän rukouksena.

Pekka