1. Kun. 19, Joh. 3

1. Kun. 19

Kun Elia oli saanut uransa kuuluisimman voiton, siitä seurasikin pakomatka ja masentuminen. Olihan hän ollut ennen tätä tilannettakin pakosalla jo useamman vuoden ajan, joten paluu vanhaan saattoi tuntua senkin vuoksi entistä ankeammalta. Kaikki ei muuttunutkaan kerralla hyväksi.  

Elian elämä kokonaisuudessaan kertoo siitä, että Jumala voi puhua hyvin monella tavalla.  Tässä luvussa nähdään, kuinka Jumala toimii sielunhoitajana. Jumala piti Eliasta huolta jo matkalla vuorelle, keskellä erämaata.  Siinä tilanteessa ei tarvittu sanoja, sillä ruoka ja juoma riittivät ensiavuksi ensimmäisen neljänkymmenen päivän aikana. Kun Elia sitten lopulta pääsi vuorelle, niin Jumala lähestyi häntä tavalla, joka sopi hyvin hänen masennukseensa: rauhallisesti ja hiljaisesti.  Elia sai ensin puhua ja valittaa. Jumala kuunteli  ja lopulta antoi hänelle tehtävän: hänen tulisi voidella kaksi tulevaa kuningasta ja yksi profeetta. Jumala myös kertoi Elialle, että hän ei luulostaan huolimatta ollut yksin, vaan Israelista löytyi muitakin, jotka olivat vielä Herralle uskollisia.

Läsnäolo, hiljaisuus ja kuunteleminen. Ruoka ja juoma. Lopulta uusi tehtävä ja rohkaisu. Minusta tuntuu, että tästä voi oppia aika paljon siitä, kuinka lähestyä toisia ihmisiä. Tosin tuo viimeinen kohta, uusi tehtävä, on ihmisen ja Jumalan välinen asia. Mutta voimme rohkaista toisiamme siihenkin, jos ja kun näemme Jumalan heitä kutsuvan.

Joh. 3

Jeesuksen ja Nikodemoksen yöllinen  keskustelu kertoo melkein kaiken oleellisen.  Kaikesta! Jeesus kertoo uudestisyntymisestä, omasta alkuperästään, tehtävästään, pelastuksesta ja tuomiosta.  Muun muassa. Kaikki tämä mahtuu vain 21:een jakeeseen! 

Jeesus tuli maailmaan pelastamaan tuomittuja ihmisiä. Ei tuomitsemaan pelastuksen tarpeessa olevia. Käsitteet tuomio ja pelastus saivat uuden sisällön. Merkittäväksi paljastuukin suhtautuminen Jeesukseen, ei teot tai vaikkapa kuuluminen oikeaan porukkaan. Tämä on ilosanoma sellaisille, jotka kokevat olevansa epäonnistuneita tai riittämättömiä. Toisille se saattaa olla vaikea ottaa vastaan. 

Pintatasolla Jeesuksen puhe saattaa tuntua ristiriitaiselta. Ensin hän puhuu siitä, että sitä joka uskoo Poikaan, ei tuomita. Mutta siten tuomiosta puhuttaessa Hän sanookin, että ihmiset, jotka eivät usko, eivät halua tulla valoon, jotta heidän pahat tekonsa eivät paljastuisi. Uskovat eivät tekojaan peittele, koska haluavat näyttää, että heidän tekonsa on Jumalasta. Onko siis niin, että usko on vain niitä varten, joilla ei ole mitään salattavaa?

Avain tämän ymmärtämiseen on Jeesuksen persoonassa. Kaikki alkaa Hänestä ja loppuu Häneen. Esimerkiksi mitä on ne teot, joista Jeesus tässä puhuu? Tätähän kysyttiin Jeesukselta luvussa 6:

He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”

Jep, ympäri käydään ja yhteen tullaan! Usko on Jumalan teko, jota vaaditaan, jotta voitaisi uskoa… Ei tästä helppoa kaaviota taida saada, sillä kysehän on elämästä, eikä sitä voi aina alistaa yksinkertaisten loogisten sääntöjen vangiksi. Käytännön tasolla asian voi kyllä ymmärtää. Jeesuksen kohtaaminen merkitsee haastetta. Tällöin nimenomaan usko ratkaisee, miten toimimme. Tunnustammeko Hänet siksi, joka Hän on vai haluammeko mieluummin esimerkiksi olla itseriittoisia. Toisaalta usko on Jumalan teko, Hänestä lähtöisin, joten se on samalla lahja. Kun tajuamme, että tätä lahjaa meille tarjotaan, voimme ottaa sen vastaan. Me emme pysty mitenkään siitä kerskumaan tai korottamaan itseämme toisten yläpuolelle. 

Jeesuksen sanat voidaan soveltaa vain niihin ihmisiin, jotka ovat Hänet kohdanneet. Emme saa esimerkiksi ajatella, että toisella tavalla uskovat tai uskonnottomat olisivat automaattisesti pahoja, koska he eivät suostu näkemään totuutta itsestään ja Jeesuksesta. Jeesus sanoi näin:

”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

Usko on siis lopulta mysteeri, mutta sen vaikutukset voidaan havaita.  Rukoillaan näitä vaikutuksia elämäämme ja seurakuntaamme!

Marko