1. Kun. 20, Joh. 4

1. Kun. 20

Tässä luvussa on kertomus siitä, miten kuningas Ahab kerrankin totteli Jumalaa ja sai suuren voiton taistelussa. Tosin hänellä ei tuossa tilanteessa ollut juuri vaihtoehtoja, koska vastassa oli ylivoimainen vihollinen ja tilanne näytti toivottomalta.  Ahab siis tunnisti ja tunnustikin sen, että Herra pystyi auttamaan  ja toimimaan. Hän ei kuitenkaan  milloinkaan oikeasti sitoutunut ja tällainen opportunistinen asenne koitui hänen kohtalokseen.  Ahab lopulta välitti vain itsestään ja vallasta.

Merkillistä kyllä, Ahab saa tässä luvussa tuomion siitä, että hän oli armollinen voittamaansa Syyrian kuningasta kohtaan. Tosin emme tiedä tästä  tuomion lausuneesta profeetasta mitään, joten en  olisi tästä valmis tekemään mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ahabin asenne tätä profetiaa kohtaan oli kuitenkin kuvaava. Se ei ollut hänelle mieleen, joten hän suuttui. Minkäänlainen ajatus nöyrtymisestä ei ilmeisesti käynyt hänen mielessäänkään.

Tämä luku siis näin epäsuorasti varoittaa ”rusinat pullasta” -asenteesta Jumalaa kohtaan. Jos olemme valmiita kuuntelemaan Häntä vain silloin kun se meitä miellyttää, niin Jumala  lakkaa olemasta meille Jumala. Pelkäänpä, että olemme tähän taipuvaisempia kuin huomaammekaan. Tämä on jälleen kerran yksi asia, jossa tarvitsemme myös  toinen toisiamme, jotta meidät voidaan palauttaa maan pinnalle tarpeen tullen. Ahabille profeetat toimivat tällaisina peileinä, mutta valitettavasti hän ei vain kuunnellut heitä(kään).

Joh. 4

Kertomus samarialaisesta naisesta liittyy mielenkiintoisella tavalla edellisen luvun teemoihin. Eilisessä luvussahan Jeesus puhui valosta ja paljastumisesta.  Valo näyttää asioita elämistämme, joita emme välttämättä halua nähdä tai näyttää muille. Ehkä emme edes olleet aiemmin huomanneet niitä itsekään. Toisaalta valo paljastaa elämästämme myös positiivisia asioita. Lisäksi valo myös auttaa meitä näkemään kaiken muunkin selkeämmin.  Jos pimeään huoneeseen syttyy valo, niin hahmotamme reittimme ja huoneessa olevat esineet paljon paremmin.  Yksi puoli valosta on sekin, että se näkyy kauas ja houkuttelee ihmisiä luokseen kuin majakka. 

Tutkitaanpa, miten tämä näkyy tämän päivän kertomuksessa. Tässä meillä on nainen, joka vältteli muita ihmisiä.  Hän selvästikin ajatteli, että hänen tekonsa eivät kestä päivänvaloa, joten hän mieluummin altisti itsensä sille ulkoisesti. Varmasti myös muut ajattelivat samalla tavalla ja heidän suhtautumisensa oli tietysti osasyynä eristäytymiseen.  En usko, että nainen olisi etukäteen villeimmissäkään kuvitelmissaan  osannut ennustaa, mitä Jeesuksen kohtaaminen merkitsi! Jos hänelle olisi sanottu, että Jeesus on valo, joka tuo julkiseksi hänen pahat tekonsa, hän olisi todennäköisesti pysynyt poissa.  Miksi hänen pitäisi kuunnella taas kerran moitetta siitä, kuinka hän oli sotkenut elämänsä?  Pintatasolla kaikki tämä pelko myös toteutui, mutta aivan eri tavalla kuin mitä voisi kuvitella.  Jeesus todella toi esiin hänen tekonsa, mutta kahden kesken ja terapeuttisesti.  Tämä vapautti naisen katsomaan tilannettaan uudella tavalla. Hän pystyi nyt puhumaan historiastaan avoimesti ja häpeä oli poissa. Hän jopa itse liitti sen osaksi todistusta, jolla hän kutsui ihmisiä katsomaan Messiasta! 

Uskallan lisäksi ajatella, että Jeesuksen valossa naisen elämä lakkasi olemasta sekava ja mieletön. Ensimmäisen kerran nainen sai kuulla, että hänenkin elämällään on arvoa ja tarkoitus.  Itse Messias tarjosi hänelle elävää vettä! Jeesuksen tapaaminen myös vapautti  naisessa sellaisia puolia, joista hän tuskin oli aiemmin ollut tietoinen. Muita välttelevästä hylkiöstä tulikin koollekutsuja. Tämä oli niin valtava muutos, että ihmiset lähtivät kaupungista katsomaan, mistä oikein oli kyse. 

Toivottavasti tämä kertomus rohkaisee meitä  näkemään sen, että Jeesuksen valoon kannattaa tulla! 

Marko