Pääsiäisen aikaan mietin opetuslasten ja Jeesuksen seuraajien tunteita ja ajatuksia. Jeesus oli jo etukäteen heille kertonut kuolemastaan sekä ylösnousemuksestaan, mutta vaikuttaa siltä, etteivät hänen seuraajansa oikein ymmärtäneet kaikkea sitä, mitä tapahtui ja miksi tapahtui. He olivat hämmentyneitä, peloissaan, epäuskoisia, turvattomia. Ehkä myös pettyneitä? Miten tästä eteenpäin?
Mietin omia ajatuksiani ja tunteitani elämän yllättävien juttujen edessä. Toki elämäni tapahtumat eivät ole samaa luokkaa kuin opetuslasten seuraamat Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus. Mutta heidän kokemiaan tunteita löydän itsestänikin. Hämmennystä. Pelkoa ja turvattomuutta. Epäuskoa. Pettymyskin on minulle tuttua.
Miten Jeesus toimi noissa tilanteissa? Jeesus tuli lähelle ja kohtasi opetuslapset ja seuraajansa. Marian, joka oli peloissaan. Tuomaksen, joka epäili. Pietarin, joka oli varmaan häpeissään ja itseensä pettynyt. Hän viipyi niin kauan, että kuulijat tunnistivat hänet, kuten Emmauksen tiellä tapahtui. Oman elämäni tilanteissa saan pyytää ja odottaa, että Jeesus tulee lähelle, koskettaa. Rohkaisee, lohduttaa. Antaa anteeksi. Tuo uuden toivon ja voiman.
NettiKirkoissa Mika on puhunut siitä, miten Jeesus ylösnoustuaan kohtasi ihmisiä. Näitä opetuksia voit katsoa YouTube kanavalla: KohtaamisPaikka Jyväskylä.
Tiina