Tämän päivän vanhan testamentin luvun kohdalla tuli tunne että miten on niin tuttua. Mutta tämähän on käytännössä kokonaan sama kuin 1.Sam.31 jota kommentoin edellisellä kerralla (tosin hyvin vähän). Mietin että onko tämä merkki siitä että tätä kohtaa pitäisi kommentoida enemmän.
Nyt kun luin näitä molempia (1.Aik.10 ja 1.Sam.31) rinnakkain niin tekstistä nousee esiin asia jonka takia sivuutin tämän kohdan edellisellä kommentointikierroksella. Tässä myös oivallus raamatun lukemiseen, jos jotkut kohdat sivuutat nopeasti, niin onko syynä se, että niissä ei ole mitään löydettävää…vai onko niissä jotain mitä et halua (ainakaan sillä hetkellä) käsitellä.
Tuo aihe, jota en halunnut tietoisesti tai tiedostamatta käsitellä, on itsemurha. Yksikin itsemurha (tai sen yrittäminen) on liikaa ja minun sukuni/tuttavieni kohdalle niitä on tullut murheellisen paljon. Tämän päivän vanhan testamentin luvussa Saul ja hänen aseenkantajansa päätyvät tähän ratkaisuun. Mielestäni tuo raamatunluku kertoo siitä miksi itsemurha on väärä ratkaisu. Aina.
Vaikka Saul ja hänen aseenkantajansa olivat umpikujassa ja epätoivoisessa tilanteessa, niin on sitä selvitty vaikeammistakin tilanteista. Näitä esimerkkejä löytyy raamatusta vaikka kuinka paljon. Tulee muistaa että Jumala on armollinen. Voi olla että Saulin ja aseenkantajan elämä olisi tullut päätökseen sotatilanteen takia muutenkin. Mutta sitä ei voi varmaksi sanoa. Voi olla että Saul ja hänen aseenkantajansa olisivat kuolleet vankeudessa, kärsineet kidutuksesta jne. mutta ei sitä voi varmaksi sanoa.
Sen voi sanoa varmaksi, että emme voi koskaan tietää että kuinka monta hyvää hetkeä, päivää, kuukautta, vuosia tai vuosikymmeniä nämä miehet olisivat eläneet elleivät olisi päättäneet päiviään. Sen myös voi sanoa varmaksi monen raamatun kohdan perusteella että aina voi kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää hänen apuaan. Ihmisen osa tässä on monesti olla kärsivällinen ja siihenkin voi ja on syytä pyytää Jumalan apua. Elämä on ainutlaatuinen matka.
–Tomppa