1. Aik. 14, Ilm. 7

1. Aik. 14 Ilm. 7

Daavidin kuninkuus saa jälleen vahvistuksen, kun naapurimaan Tyroksen kuningas Hiram lahjoittaa tarvikkeita ja työvoimaa Daavidin palatsin rakentamiseen ja näin tunnustaa Daavidin kuninkuuden.

Maanantaina pohdin erästä tapaa, jolla Daavidin kuninkuus vahvistui. Toinen tapa, jolla kutsumuksemme johonkin tehtävään voi vahvistua, voi olla, että jokin asia tulee taloudellisesti mahdolliseksi. Esimerkiksi kodin rakentamista tai ostamista harkitsevalle myönnetään pankista laina, lähetystyöhön pyrkivä saa kannattajarinkiin uusia ihmisiä tai yrittäjyyttä harkitseva henkilöltä kysellään hänen jo harrastuksenaan tuottamaan palvelua tai tuotetta.

Ilmestyskirjassa Jumalaan luottavat ihmiset saavat merkiksi sinetin, jolla merkityt säästyvät myöhemmin tulevilta vitsauksilta (Ilm. 7:3–4). Tämä kohta muistuttaa ensimmäisestä pääsiäisestä. Silloin karitsan verellä sivellyissä taloissa asuvat israelilaiset säästyivät kuoleman enkelin vierailulta. Kaikkien egyptiläisten perheiden esikoiset kuolivat, mutta verisinetillä merkittyjen israelilaisten talojen esikoiset säilyivät hengissä.

Niin konkreettinen asia on Jeesuksen kuolema ristillä. Se varjelee meidät historian hetkestä riippumatta, sekä hengelliseltä kuihtumiselta ja kuolemalta että lopulliselta fyysiseltä kuolemalta. Yhteys Jeesukseen tuo meille elämän.

Heli