2 Aik. 3
Tämä luku on arkkitehtien arkistoon sopivaa tarkkaa kuvailua temppelin rakenteista. Vertauskuvallisesti ajateltuna on joskus vaikea kuvitella olevansa joku osa tai rakenne Jumalan toiminnan kokonaisuudesta, niin kovin mitättömäksi ainakin itseni usein tunnen. Silti uskon kautta orientoituessa on totta, että voimme kukin olla osa Jumalan rakennelmaa. Jos joku kokisi olevansa vaikkapa viemäriputken tiiviste, se vasta tärkeä tehtävä olisikin.
Ilm. 20
Tämä luku kertoo tuhatvuotisesta valtakunnasta. Kuulin kerran listauksen tuhatvuotisen valtakunnan tulkinnoista. Tuhatta vuotta pidettiin yhdessä näkemyksessä vain vertauskuvallisena ajan ilmaisuna, tuhatvuotinen kestää siis mitä kestää. Joku puolestaan väitti, että nyt jo elämme tuhatvuotisen valtakunnan aikaa. Ja toki on olemassa se tulkinta, että tuhat vuotta on tuhat vuotta ja että se ajanjakso on vasta tulossa.
Itse olen tuon viimeisen tulkinnan kannalla. Toki näkemykselläni ei ole mitään käytännön merkitystä, koska se on Jumalan asia. Kaiken luottaminen Jumalan varaan, sillä on merkitystä. Pitäköön meistä huolta nyt ja sitten, kun kaikki nämä Ilmestyskirjan tapahtumat ovat ajankohtaisia.
Pirkko