2. Aik. 8, Matt. 3

2. Aik. 8 Matt. 3

2 Aik. 8

Temppelin valmistuttua alkoi maan ja sen kaupunkien suojaaminen sekä kaupunkien roolittaminen eri tehtävin. Kuninkaasta kerrotaan, että hän uhrasi säännöllisesti temppelissä niin kuin Mooses oli käskenyt. Papit toimivat vastuittensa mukaan. Kuningasta toteltiin (jae 15). Yhteiskunta ja sen hengellinen elämä vaikuttavat olleen järjestyksessä.

Nykyisin epäjärjestys kuuluu saavan tilaa siellä ja täällä. Meidän on mahdollista olla Pyhän Hengen kautta sisäisesti järjestyksessä monenlaisten ulkoisten sählinkien keskellä. Kiitos siitä.

Mt 3

Tässä luvussa on Johannes Kastajasta kertova tuttu teksti, Johannes K. oli varsin rohkea julistaja. Hän uskalsi puhua suuria ja suoraan. Mutta kun Jeesus tuli kastettavaksi, Johannes ymmärsi asemansa. Uskallan arvailla, että Johannes tarvitsi omaa loppuelämäänsä varten kokemuksen kaikesta siitä, mitä tapahtui Jeesuksen kasteen yhteydessä. Tekstissä tosin kerrotaan, että Jeesus näki kyyhkysen laskeutuvan, kunpa Johanneskin olisi nähnyt. Jumalan äänikin kuului, ehkä Johanneskin kuuli.

Jeesus, anna meidän nähdä ja kuulla sinulta kaikki tarpeellinen.

Pirkko