2. Aik. 23, Matt. 18

2. Aik. 23

Joas oli kuninkaaksi tullessaan vain seitsemän vuoden ikäinen. Meni siis aika monta vuotta, ennen kuin hän pystyi ottamaan johtotehtävät haltuunsa. Varsinainen hallitsija oli pappi Jojada. Vaikka Jojada olikin ”hyvis”, niin minun on aina ollut vähän vaikea innostua hänestä.  Hänestä kertovista teksteistä on nimittäin tullut sellainen mielikuva, että hänelle oli tärkeää, että asiat tehdään oikeaoppisesti ja puhtaasti. Tämä jättää jotenkin kolkon kuvan. Tämän päivän tekstissä on kuitenkin kohta, joka haastaa tämän käsityksen. Kun Jojada asetti temppeliin papit tehtäviinsä, heidän ohjeistuksenaan oli tehdä työnsä iloiten ja laulaen. Tietenkin tämäkin oli sääntöjen kirjaimellista noudattamista, sillä olihan jo Daavid ohjeistanut pappeja samalla tavalla. Mutta on silti mielenkiintoista, että juuri noita asioita korostettiin. Jerusalemin temppeli oli siis paikka, jossa papit tekivät työtään hymyissä suin. Luterilaisessa perinteessä pyhyys ja hartaus liitetään usein vakavuuteen ja jäin miettimään, että olemmeko me siis tässä asiassa epäraamatullisia.

Matt. 18

Kun Jeesus puhuu lapsista, Hän käyttää hyvin vahvaa kieltä: ”Jos joku johdattaa lapsen harhaan, niin parempi olisi upottaa hänet myllynkivi kaulassa meren syvyyksiin. Heidän viettelijänsä kannattaisi mieluummin katkoa kätensä ja jalkansa, kuin antaa niiden johtaa heitä harhaan.” Tällaisia asioita ei sanota ohimennen ja lakonisesti, vaan silmät leimuten. 

Jeesuksen tavassa asettaa lapsi esikuvaksi on jotain paradoksaalista. Sen voi vielä ymmärtää, että taivasten valtakunnan voi ottaa vastaan vain lapsen kaltainen ihminen. Mutta että ihan johtajaksi? Lapset ovat Hänen omien sanojensakin mukaan helposti harhaan johdettavissa. Kuinka sellainen ihminen voisi olla hyvä johtaja ja ”suuri” taivasten valtakunnassa?  Uskon, että vastaus tähän ongelmaan löytyy Jeesuksen persoonasta. Hän oli itse lasten kaltainen, mutta ei kuitenkaan lapsi. 

Tätä kannattaa pohdiskella. Yksi käytännön seuraus Jeesuksen puheista on sama kuin mitä yllä puhuttiin temppelipalveluksesta. Jos lapset ovat esikuvia , niin kuinka ideaalijumalanpalvelus voisi olla synkkä ja iloton?

Marko