2. Aik. 24, Matt. 19

2. Aik. 24

Tämän luvun taustalla taitaa olla vähän enemmän kuin mitä pinnalle näkyy. Ensiksi kerrotaan, että kun pappi Jojada vielä eli, kuningas Joas ja koko kansa pysyi uskollisena Herralle. Mutta sitten kun hän kuoli, suunta vaihtui lähes välittömästi.  Syitä voi vain arvailla. Vaikka tekstissä kerrotaankin, että kansa maksoi temppeliveroa ”ilomielin”, niin  ehkä tämä into laimeni jonkin ajan kuluttua. Pitää kuitenkin muistaa, että kun Mooses tuon veron määräsi, se oli ainoa  kerättävä vero. Nyt tilanne oli toinen ja  kuningashuoneen ylläpito oli jo itsessään kallista. 

Toinen mahdollinen selitys on se, että tavallinen kansa oli etääntynyt temppelipalveluksesta. Heille epäjumalien palveleminen ja omat uhrilehdot olivat arkipäivää.  Joas oli tehnyt temppelissä paljon uudistuksia, mutta missään ei kerrota, että olisi käytetty aikaa kansan opettamiseen tai osallistamiseen. Tuohon aikaan ei vielä ollut synagogia.

Joas lopulta menetti henkensä salaliiton seurauksena. Tässäkin on jotain mystistä. Kyse ei ollut varsinaisesta vallankaappauksesta, koska kuninkuus annettiin Joasin pojalle Amasjalle. Tekstissä sanotaan, että vallankaappaus oli kosto Jojadan pojan kivityksestä, mutta oliko Joas sitten siinä jotenkin mukana? Tulkitsen tämän niin, että salaliittolaiset olivat vanhoja pappi Jojadan kannattajia, jotka eivät pitäneet siitä, mihin suuntaan asiat olivat menossa. He yrittivät kääntää kehityksen väkivallalla. 

Tämä kaikki on  tietysti spekulointia. Tämä luku kertoo kuitenkin sen, että suhde Jumalaan on aika helppo menettää. Se voidaan helposti vaihtaa ulkokohtaiseen sääntöjen noudattamiseen. Tai se voidaan korvata epäjumalanpalveluksella.

Matt. 19

Tässä luvussa puhutaan avioliitosta, naimattomuudesta, lapsista, rikkaudesta ja opetuslasten tulevasta palkasta. Näiden moninaisten teemojen keskellä on vielä kertomus siitä, kuinka Jeesus on lähestymässä Jerusalemia ja ristinkuolemaa. Tutkittavaa siis riittää!

Yhteinen piirre Jeesuksen vastauksissa hänelle esitettyihin kysymyksiin on se, että opetuslapset yllättyivät. He eivät osanneet odottaa, että avioliittoon piti sitoutua niin syvästi. Sitten Jeesus otti vielä vastaan lapsia! Keskustelu rikkaan nuorukaisen kanssa sai heidät ihmettelemään, onko pelastuminen ylipäätään mahdollista. Minusta tuntuu, että Jeesuksen pitäisi päästä yllättämään meidätkin samalla tavalla.  On hyvä olla ymmällään Jeesuksen seurassa. Jumalan valtakunta on radikaalisti erilainen kuin se, mitä me luonnostamme ajattelemme ja mihin mukavuudenhalussamme haluaisimme uskoa. Jos uskostamme katoaa ihmettely, niin voi olla, että olemme laittaneet Jumalan ikään kuin helposti hallittavaan laatikkoon. Mutta samalla elämä kapenee. Jeesuksen vastaukset eivät aina tunnu mukavilta, mutta silti niissä on selvästi tunnistettava elämän maku.

Marko