Est. 3, Room. 2

Est. 3 Room. 2

”Mitä olemme historiasta oppineet? Emme mitään.” En tiedä, kuka näin on sanonut, mutta kyseistä fraasia viljellään usein maailman pahuuden äärellä. Lukiessani tänään Esterin kirjan kolmatta lukua tulin ajatelleeksi, miten ihminen on ajasta aikaan samanlainen: konflikti yhden ihmisen kanssa riittää syyksi vihata jokaista kyseiseen ihmisryhmään kuuluvaa, raha riittää syyksi luopua eettisistä periaatteista… Miten tällaista toivottomuutta suhteessa ihmisyyteen tulisi lähestyä? Olen miettinyt viime aikoina paljon ihmiskäsitystäni, sillä suoritan tulevana syksynä varhaiskasvatuksen opintoja. Enimmäkseen minusta tuntuu, että korkeakoulun oppimateriaalit maalailevat kuvaa viattomasta, potentiaalisesta ihmisestä, jonka toiminta on aina johdonmukaista ja ymmärrettävää. Toki tähän kannattaa pyrkiä ja uskoa aina kun mahdollista, mutta minusta on kuitenkin naiivia ajatella, etteikö ihmisyydessä olisi jotain myös perustavanlaatuisesti pielessä. Emme me ole pelkästään hyviä, vaikka kuinka yrittäisimme. Johan sen todistaa historia ja jokaisen ihmisen omatunto. En tietenkään tarkoita, että meidän tulisi vaipua apatiaan tai olla odottamatta paljon itseltämme ja toisiltamme, mutta samaan aikaan meidän tulee olla realisteja ja tiedostaa, miten rajallista on parhaimmankin ihmisen hyvyys.

Saisin luultavasti Roomalaiskirjeen toisesta luvusta aikaiseksi paljon parempaa tekstiä, jos olisin teologi tai historioitsija, mutta päällisin puolin tulin tänään miettineeksi sitä, miten tieto tai status ei tee kenestäkään vielä Jumalalle kelpaavaa. Vaikka ihminen olisi kuinka oppinut tai uskonnollinen, on matka vasta alkutiessään Jumalan edessä, sillä Jumala kaipaa ihmiseltä Paavalin kuvailemaa vilpittömyyttä ja nöyryyttä. Paavali kirjoitti päivän tekstissä juutalaisille, mutta uskon, että sanoma on sovellettavissa myös kristittyihin. Näyttäisi olevan niin, että lähempänä Jumalaa on se, joka aidosti haluaisi uskoa ja tuntea Jumalan, vaikkei kuuluisikaan esimerkiksi seurakuntaan tai tuntisi Raamattua perussanomaa enempää, kuin se, joka on opiskellut Raamatun kannesta kanteen ja kuuluu kirkkoon, mutta on silti sitä mieltä, että ei tarvitse Jumalaa henkilökohtaisesti. Niin se vain taitaa olla tässäkin asiassa, että ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen (1. Sam. 16:7).

Esteri