Tällaisista teksteistä, joissa tapetaan ilolla, on aina vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa. Ehkä tapahtumien mittakaava oli erilainen kuin miltä se näin jälkeenpäin Raamatun lehdiltä luettuna näyttää tai ehkä teksti ei kerro kaikkia tilanteeseen vaikuttaneita seikkoja? Ehkä, ei voi tietää, ellei perehdy tarkemmin historiaan. Esterin kirjan tapauksessa tulkinta on siinä mielessä helpompaa, että missään kohdassa kirjaa ei mainita, että Jumala olisi halunnut juutalaisten tappavan ketään. Vähän samalla tavalla kuin käsitellessä moniavioisuutta Vanhassa testamentissa, on tässäkin mahdollista ajatella, että teksti on vain inhimillisen toiminnan kuvausta, eikä näin ollen toimi meille esimerkkinä. Mutta se ei tietenkään muuta sitä tosiasiaa, että joskus Raamatussa Jumala on tappamisen suhteen myötämielinen, ja niiden tekstien kohdalla meidän tulee itse kunkin miettiä, miten voimme lähestyä niitä fiksusti säilyttäen samalla eheän kuvan Raamatun kokonaissanomasta.
Roomalaiskirjeen kahdeksas luku on tehokas luku pelon karkoittamiseen. Jumala on isä, jota saamme huutaa, Henki rukoilee heikkojen puolesta, kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, tuleva kirkkaus ei ole mitään nykyisten kärsimysten rinnalla ja mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Muistan, että pastorimme Mika viittasi joskus saarnassaan sitaattiin, joka meni jotakuinkin näin: ”Jos edes puolet siitä, mihin kristityt uskovat, olisi totta, heidän pitäisi olla kymmenen kertaa iloisempia”. Suhdeluvut saattoivat olla jotain muutakin, mutta periaate lienee selvä: meille on luvattu hurja määrä upeita asioita, joita emme tunnu oikeastaan muistavan. Pitäisiköhän yrittää lähteä liikkeelle vaikka siitä, että poimisi jonkun näistä lupauksista ja toteasi sen itselleen tulevalla viikolla jokaisessa stressaavassa hetkessä tai vaikka joka aamu sängystä noustessa? Jo Daavif totesi aikoinaan:”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” (Ps. 103:2)
Esteri