Tässä luvussa on paljon opetusta avioliitosta ja toisaalta naimattomuudesta. Luvun alun mukaan korinttilaiset olivat kirjeessään kysyneet Paavalilta näistä asioista. Paavali oli naimaton ja totesi sen olevan hänelle armolahja. Hän oli siis sopeutunut siihen osaansa ja näki naimattomuudessa hyviä puolia. Hän näki, että Jumalan valtakunnan kannalta naimattomalla on enemmän mahdollisuuksia toimia kuin naimisissa olevalla.
Ymmärrämme hyvin asian toisen puolen. Sinkkuus ei ole aina oma valinta, siihen liittyy kipeyttä. Terveet ihmissuhteet ovat siksi seurakunnassa niin tärkeitä, että kukaan ei jäisi yksin. Paavalillakin oli paljon ystäviä, myös naisia. Roomalaiskirjeen lopussa hän lähetti terveisiä suurelle joukolle ihmisiä, joista osa oli aviopareja ja osa naimattomia, niin miehiä kuin naisia.
Pysähdyin tässä luvussa erityisesti jakeisiin 17-24, jotka on otsikoitu näin: kristityn ulkonainen asema. Ymmärrän Paavalin opetuksen niin, että tullessaan uskoon ihmisen ei pitäisi esim. hakeutua toiseen työhön. Kristityn tulisi pysyä samassa asemassa kuin missä oli aiemmin. Varmaan tähän sisältyy sellainen viisaus, että uusi kristitty voi olla Jeesuksen todistaja niiden ihmisten parissa, jotka hänet tuntevat.
Perusperiaate on siis pysyä omalla paikallaan, ellei Jumala selkeästi johdata toisaalle. Tämä on yleispätevä ohje myös meille, jotka olemme seuranneet Jeesusta pidempään. Kun Jumala avaa oven tai johdattaa johonkin uuteen, niin ole rohkea lähtemään liikkeelle. Jos Jumala ei puhu mitään, niin pysy paikallasi.
Mika