Jes. 30, Joh. 12

Jes. 30 Joh. 12

Uskoa ja epäuskoa

Uutinen Lasaruksen kuolleista herättämisestä levisi kulovalkean tavoin. Se herätti monissa ihmisissä kauan kadoksissa olleen toivon; kun kerran Jeesus herätti kuolleista kolme vuorokautta haudassa olleen, jo haisevan ihmisen (ks. Joh. 11:39–44), hän kykenee mihin tahansa! Tästä innostuneena pääsiäisjuhlille Jerusalemiin vaeltava kansa heilutti palmunoksia ja osoitti Jeesukselle kunniaa huutaen:

”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas.” Moni tavallinen kansalainen sekä hallitusmiehet uskoivat, että Jeesus on luvattu Messias. (Joh. 12:11–14, 42).

Jeesuksen persoona ja toiminta synnytti myös epäuskoa sekä uskonnollisissa johtajissa että tavan kansalaisissa (j. 9–10, 37).

Nytkin pelkkä Jeesus-sanan mainitseminen synnyttää ristiriitaisen vastaanoton. Toisille se antaa toivoa tai on viimeinen oljenkorsi, josta haetaan apua. Monelle Jeesus on yhdentekevä taruolento tai kirottu hahmo, jota vastaan tulee taistella.

Jos haluat elämääsi väriä, seikkailua ja taisteluja, seuraa Jeesusta. Elämästä tulee taatusti erilaista, kuin olimme suunnitelleet. Sen sijaan päädymme kohtaamisiin, paikkoihin ja elämäntilanteisiin, joissa Jeesuskin on:

”Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani.” (Joh. 12:26).

Oletko osannut kuvitella, että pääsisit tekemään yhteistyötä maailmankaikkeuden hallitsijan ja todellisen Jumalan tiimissä?

Heli