Ikuinen elämä kuulostaa kovin uskonnolliselta ja monelle meille nykyihmiselle vieraalta sanalta. Jos tekisi katugallupin siitä, kuinka moni haluaa iankaikkiseen elämään, moni voisi vastata kieltävästi. Sen sijaan nykyisin puhutaan valtavan paljon hyvästä elämästä, hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Tiedämme sen, että kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu niin psyykkisestä, fyysisestä kuin henkisestä/hengellisestä hyvinvoinnista.
Iso osa onnellisuutta ja hyvinvointia on se, koemmeko elämän merkitykselliseksi ja onko elämällämme jatkuvuutta. Mitä merkitsen muille ihmisille; jääkö minusta jälki, kun joskus astun tästä ”elämän huoneesta” pois? Vai unohdetaanko minut kokonaan?
Jeesus sanoi, että ikuinen elämä on sitä, että me tunnemme Isän, ainoan todellisen Jumalan sekä Jeesuksen Kristuksen (Joh. 17:3). Minä kun luulin, että ikuinen elämä on harpun soittelua pilven reunalla, kristallivirtoja ja kultaisia katuja, ja mitä muuta hengellisissä lauluissa ja Ilmestyskirjassa puhutaankaan!
Johanneksen evankeliumi kuvaa ikuista elämää rakastavana suhteena Jumalan kanssa. Rakastettuna oleminen tuo hyvinvointia ja merkitystä elämään. Saamme jo nyt elää Jeesuksen seurassa. Elämme siis ikuisen elämän alkueriä.
Ikuisuus tuo elämään jatkuvuutta ja toivon. Jäähyväisrukouksessaan Jeesus oli hyvin lähellä siirtymistä ikuiseen elämään. Voimme joutua kohtaamaan sairautta, kärsimystä ja kuolemaa samoin kuin Jeesus. Iankaikkinen elämä kuitenkin odottaa. Siellä saamme olla vapaita kaikista niistä ongelmista.
Usko ikuisuuteen ei ole luulottelua. Se on looginen seuraus siitä, mitä Jeesukselle tapahtui hänen kuolemansa jälkeen. ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet.” (1. Kor. 15:19–20.)
Heli