Jer. 19, Matt. 19

Jer. 19

Matt. 19

Näin viikon lopuksi kysymys: mitä tämän viikon raamatunkohdat kokonaisuutena sinulle puhuvat? Toivottavasti jotain positiivisempaa kuin minulle 🙂 Onko se tämän hetken maailman tilanteen vaikutusta, oma mielentila vai miksi minusta tuntuu siltä että tällä viikolla raamatun luvuissa on ollut vihaa. Jumala on ollut vihainen, Jeremia on ollut vihainen, jopa Jeesus on ollut vihainen.  

Viimeiset vuodet ja varsinkin viimeiset viikot ovat pelkojen, ahdistuksen, toivottomuuden lisäksi olleet myös vihan aikaa. Monella on kertynyt sisimpään vihaa, jota on vaikea purkaa mihinkään. Vihaa kertyy asioista joille itse ei voi mitään. Uutisista voimme lukea kuinka viha purkautuu tekoina ja sanoina joissa ei tunnu olevan mitään järkeä.

Voimme kuitenkin löytää näistä raamatunkohdista positiivisen näkökulman. 

Jumalalle, joka on luonut koko maailmankaikkeuden, ihmisen ajatukset ja teot eivät ole merkityksettömiä. Jumala kokee vihaa siitä kaikesta pahuudesta jota maailmassa on. On paljon sellaista mille en voi mitään mutta se nostaa vihaa. Mutta Jumala voi ja hän raamatussa sekä kautta historian osoittanut että meidän ihmisten (yksilöiden, yhteisöjen tai kansakuntien) kohtalo ei ole merkityksetöntä hänelle. Kun ajattelen asiaa näin, niin viha, jota koen maailman tapahtumista, helpottaa.

Mutta edellä mainittu ei tarkoita etteikö viha kasautuisi ja kasvaisi sisälläni. Jeremian esimerkki osoittaa hyvän tavan purkaa sitä. Puhu Jumalalle vihastasi. Ole rehellinen, jos olet vihainen Jumalaa kohtaan, niin sano myös se hänelle. Omakohtainen kokemukseni on, että moni vihan synnyttämä asia on jäänyt sanomatta tai tekemättä kun on purkanut tuntojaan ensin Jumalalle.   

Mutta edellä mainituista huolimatta toisinaan viha aiheuttaa tekoja ja sanoja jotka ovat väärin itseäsi, muita ihmisiä tai Jumalaa kohtaan. Tämän viikon raamatun luvuissa tuntui moneen kertaan että Jeesukselta “paloi käämit” opetuslapsia kohtaan. Ei hän kuitenkaan hylännyt opetuslapsiaan. Tämä antaa luottamusta siihen että ei Hän hylkää meitäkään. Ei meidän tarvitse eikä pidä piilotella Häneltä sanojemme ja tekojemme vuoksi. Voimme kääntyä Hänen puoleensa ja luottaa siihen että Hän auttaa meitä, oli tilanteemme mikä vain. 

Siunausta kevääseesi, 

— Tomppa