Jerusalemissa oli kaksi profeettaa, Jeremia ja Uria. Molemmilla oli samanlainen sanoma, mutta Jeremiasta me tiedämme enemmän. Urialla ei ollut vaikutusvaltaista suojelijaa ja siksi hänet lopulta tapettiin. Mies, joka suojeli Jeremiaa oli nimeltään Ahikam, eikä hänellä elinaikanaan varmaankaan ollut aavistustakaan, kuinka iso merkitys hänellä oli.
Jeremia ei ollut omana aikanaan suosiossa, koska häntä pidettiin yhteyskuntajärjestyksen rikkojana, kumouksellisena. Tämä voi vaikuttaa oudolta. Eihän Jeremia mitenkään halunnut Jerusalemin tuhoa. Juuri siksi hän varoitti siitä. Tämä on aika merkillinen juttu. Me suhtaudumme varoittajiin myönteisesti, jos olemme samaa mieltä asiasta. Mutta jos pidämme uhkaa perusteettomana, niin suhtaudumme heihin luonnostamme hyvin kielteisesti. Emme halua rasittaa mieltämme ikävillä asioilla. Tästä syystä uskon, että Jeremialla oli paljon suurempi merkitys vasta jälkipolville sen jälkeen, kun Jerusalem oli vallattu. Siihen asti hänen sanansa olivat kaikuneet kuuroille korville, mutta sen jälkeen ne toivatkin toivoa ja järkeä sekasortoiseen tilanteeseen.
Kaikki eivät tosin sulkeneet korviaan Jeremian puheelta. Jerusalemissa oli pieni oppositio, ”muutamia Juudan vanhimpia”, jotka puolustivat häntä ja olivat ilmeisesti myös hänen sanomansa kanssa samaa mieltä.
Kaikkinensa tämä luku rohkaisee kulkemaan tarvittaessa myös rohkeasti vastavirtaan. Ahikam, Uria, edellä mainitut ”vanhimmat” sekä Jeremia itse olivat aikanaan vain pieni vähemmistö, mutta jälkipolvet pitävät heitä suuressa arvossa. Mutta vaikka eivät pitäisikään, he olivat silti oikeassa.
Vastavirtaan kulkeminen vaatii kutsumustietoisuutta. Jeesuksen opetuslapset nousivat vastarintaan, kun Jeesus pidätettiin, mutta ilman todellista pohjaa. Mitä Jeesus olikaan sanonut heille juuri vähän aikaisemmin? ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.” Olen usein miettinyt, mikä olisi ollut Jeesuksen mielen mukainen tapa toimia tuossa tilanteessa. Me tiedämme, että Getsemanessa Jeesus olisi toivonut, että opetuslapset olisivat valvoneet Hänen kanssaan. Siihen heistä ei ollut ja myöhemminkin he vain pakenivat. Kokonaiskuvaksi jää, että Jeesus jäi yksin ja opetuslapset olivat tapahtumista kirjaimellisesti aivan pihalla.
Vai olikohan sittenkin yksi poikkeus? Nainen joka voiteli Jeesuksen kalliilla öljyllä, oli Johanneksen evankeliumin mukaan Maria, jonka veljen Lasaruksen Jeesus oli herättänyt kuolleista. Emme tiedä varmasti, miksi hän teki niin, mutta Jeesuksen sanat saavat minut epäilemään, että Maria taisi tietää, minne Jeesus oli menossa. Jeesushan sanoi, että Maria voiteli Hänet hautaamista varten. Maria valitsi kuuntelemisen kotitöiden sijaan. Ehkäpä hän oli todella uskonut Jeesuksen sanat. Siis oikeasti kuunnellut. Opetuslapsethan yleensä reagoivat Jeesuksen puheisiin tulevasta kärsimyksestä ja kuolemasta torjunnalla. Maria uhrasi kalliin öljypullon. Johanneksen evankeliumin mukaan pullon hinta oli peräti 300 denaaria, joten öljy oli varmasti varattu vain aivan erityisiin tilanteisiin. Opetuslapset paheksuivat moista tuhlausta. Asia on kuitenkin helppo ymmärtää, jos Maria uskoi, että Jeesus kuolee pian. Ajattelen, että Jeesusta varmasti lohdutti se, että paikalla oli edes yksi ihminen, joka otti Hänen sanansa vakavasti. Ei ihme, että Marian teko oli sellainen, että Jeesus kehotti muistamaan sen aina. Se oli myös eräänlaista kulkemista vastavirtaan. Ehkä vastavirtaan kulkeminen vaatiikin rakkautta.
Marko