Eilisen luvun lopussa kerrotaan siitä, kuinka kuulijat raivostuivat Stefanoksen puheista ja sitten kivittivät hänet. Tämän päivän luvussa vainot jatkuvat. Seurakuntalaiset hajaantuivat pakon edessä ja samalla viesti Jeesuksesta levisi laajemmalle. Filippos oli yksi niistä, jotka Stefanoksen kanssa valittiin diakoneiksi. Hänkin oli täynnä Pyhää Henkeä, kertoi Jeesuksesta ja teki ihmetekoja. Monet halvaantuneet ja rammat paranivat ja monet vapautuivat pahoista hengistä. Ihmeelliseltä kuulostaa myös tuo kohtaaminen etiopialaisen hoviherran kanssa!
Pyhä Henki on elintärkeä osa meidän kristittyjen elämää. Hän auttaa meitä uskomaan Jeesukseen, opettaa tuntemaan Jeesusta. Hän juurruttaa meidät Jeesuksen rakkauteen. Antaa meille oikean identiteettimme Jumalan rakkaina lapsina. Hän kertoo meille, milloin olemme tehneet väärin ja myös sen, että saamme anteeksi. Pyhä Henki varustaa meidät kaikilla hyvillä lahjoillaan, että voisimme elää mielekästä elämää sillä paikalla, jonka Jumala meille jokaiselle on rakkaudessaan suunnitellut. Kuinka ihmeellinen Pyhä Henki onkaan palvellessaan meitäkin.
Tiina