Paavali Efesoksessa
Joka kaupungissa oli oma luonteensa ja kulttuurinsa, mutta samat asiat seurasivat evankeliumin julistajia. Vastakkainasettelu perinteen ja uuden kansan villitsijän, evankeliumin, kanssa kasvoi ja purkautui yhteenottoihin. Taikuuden harjoittajat ja Artemiin temppelin epäjumalanpalvelus olivat Efesossa voimissaan ja reagoivat myös evankeliumin voimaan. Jumala vastasi vastustukseen siten, että teki ennennäkemättömiä voimatekoja Paavalin kätten kautta! ”Taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois” (12).
Paavali otti käyttöönsä myös opettajan lahjansa. Aluksi hän julisti evankeliumia lähetysstrategiansa mukaisesti. Synagogassa opetusta sallittiin vain muutama kuukausi, mutta sitten löytyi uusi tapa toimia tehokkaasti. Tyrannoksen koulusta tuli lähetyskeskus, jossa Paavali sai opettaa päivittäin. Kahden vuoden ajan koulussa kävi Aasian provinssin muista kaupungeista ihmisiä kuuntelemassa ja viemässä sanomaa omiin kotikaupunkeihinsa.
Pyhä Henki aloitti työnsä myös paikallisten opetuslasten elämässä kasteen ja Paavalin kätten päälle panemisen kautta. Hekin saivat kokea helluntain ihmeen! Jumalanpelko levisi uskoon tulleiden keskuudessa ja varsinainen herätys puhkesi kaupungissa. Syntejä tunnustettiin ja julkisesti erottauduttiin taikuudesta loitsukirjoja polttamalla. ”Näin Herran sana osoitti voimansa ja levisi yhä laajemmalle” (20).
Sitten tuli hyökkäys! Kun Artemiin temppeliä uhkasi elinkeinon menetys uuden herätyksen takia, sai paikallinen ay-aktivisti tarpeekseen ja järjestettiin suuri mellakka. Koko kaupunki joutui kuohuksiin, vaikka useimmat eivät edes tienneet, miksi oli kokoonnuttu. Näytti siltä, että levottomuuksista huolimatta Jumalalla oli tilanne hallinnassa. Paikalliset viranomaiset puuttuivat asiaan ja palauttivat järjestyksen. Näin Paavali ja hänen matkatoverinsa pelastuivat ehkä varmalta kuolemalta?
Tämän aika rajun taisteluluvun jälkeen on vähän tyhjä olo, vaikka siinä korostuukin Jumalan läsnäolo, apu ja voima. Tuli mieleen Paavalin myöhemmin efesolaisille lähettämä kirje. Ef 6:10-17 kehotetaan pukeutumaan Jumalan taisteluvarustukseen, jotta voisimme pitää puoliamme Paholaisen juonia vastaan. Paha ei luovuttanut Efesossa eikä jätä ketään rauhaan nytkään. Taistelua käydään joka päivä, vaikka ei sitä aina huomaa eikä ymmärrä. Toinen tärkeä kehotus on rukous:” Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta” (Ef. 6:18).
Nyt olisi hyvä hetki huokaista Jumalan puoleen!
Juha