Psalmi 111 kertoo Jumalasta, joka on oikeudenmukainen ja ennen kaikkea pysyvä. Mietin psalmin äärellä tänään sitä, miten terapeuttinen viesti tämä voikaan olla hektisessä maailmassa. Maailmassa, jossa kaikki muuttuu, kuten tapamme viestiä, ilmastomme, poliittiset suhteemme tai arvomaailmamme, kaivataan jotain pysyvää, jotain mihin voi aina luottaa kaiken kaaoksen keskellä. Olen miettinyt viime aikoina kovasti sitä, miksi länsimaissa on niin paljon mielenterveysongelmia, vaikka meillä on korkea elintaso ja hyvinvoiva yhteiskunta. Voisiko taustalla olla syvällisempi merkityksettömyyden tunne? Eikö päässä ala heittää, jos kaikki on subjektiivista, kaikki on ohimenevää, kaikki on katoavaa… Voisivatko mielenterveysongelmat johtua siitä, että kaivataan pysyvyyttä? Tämä saattaa olla kovemman luokan keittiöpsykologiaa, mutta kuulostaa silti melko loogiselta, eikö totta?
Markuksen evankeliumin kuudes luku kertoo Jeesuksen ruokkimisihmeestä, veden päällä kävelemisestä ja sairaiden paranemisesta. Kaikki ovat ihania ja ihmeellisiä ihmeitä. Maailman skeptisinkään ihminen ei kykene selittämään näitä asioita helposti pois. On kiistämätöntä, että 2000 vuotta sitten oli suuri joukko ihmisiä, jotka vähintään kokivat ja uskoivat Jeesuksen tekevän yliluonnollisia asioita ihmisten hyväksi. Ajattelepa hetki, miten voisit suhtautua tähän järkevästi, jos et olisi uskossa. Ehkä huomaat jotain? Me kristityt usein puhumme Jeesuksen ihmeteoista aivan kuin ne olisivat tavallista arkipäivää, vaikka nehän ovat hyvällä tavalla kaikkea muuta: niiden painoarvo Jeesuksen työssä ja ainutlaatuisuudessa on erittäin merkittävä ja oleellinen!