Ps. 138, 1. Kor. 4

Ps. 138

1. Kor. 4

Eilisen raamatunkohdassa Paavali muistutti, että jos emme kasva hengellisesti aikuisiksi, kestämme vain ”maitoruokaa”.  Jäämme hengelliseen aikuisuuteen kasvaneiden uskovien ruokittaviksi ja tuettaviksi. Aikaansaannoksemme ovat lapsen rakennelmia, jotka eivät kestä. Paavalin mukaan hengellistä kypsyyttä ja aikuisuutta on rakentaa elämä kokonaan Jeesuksen varaan. Minkään muun asian varaan rakennettu elämä ei kestä. (vrt. 1. Kor. 3:11–13).

Paavalin sanoja lukiessa voi alkaa hirvittää. Miten minä osaan ja kykenen rakentamaan elämäni Jeesuksen varaan? Tämän päivän psalmi tulee rohkaisemaan meitä: ”Minkä olet osalleni varannut, sen sinä Herra viet päätökseen.” (Psa 138:8). Kyse ei olekaan meidän kyvystämme ja halustamme, vaan Jumalasta.

Vaikeina aikoina ja unelmien kariutuessa on vaikea luottaa Jumalan hyvyyteen. Miksi hän sallii tämän tuskan, luopumisen, pettymykset? Tietääkö hän oikeasti, miltä minusta tuntuu?

Kyllä Jumala on hyvä. Kyllä hän kärsii kanssamme. Kyllä hän välittää. Kyllä hän kykenee. Ehkä kokemus tästä ei ole sinulle totta juuri nyt. Päivän psalmin kirjoittaja Daavidin tunsi ahdistukset ja hylkäämisen ehkä paremmin kuin moni muu ihminen. Hän sai kokea, että Jumalan lupaukset kestävät. Silti, samaan aikaan oli myös monta vastaamatonta rukousta. Se sai Daavidin huudahtamaan: ”Ethän jätä kesken kättesi työtä!”.

”Luja on antamasi lupaus. Kun huusin sinua, sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta. — Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!” (Psa 138: 3, 8).

Heli