Tässä luvussa profeetta Hesekiel puhuu valheprofeettoja vastaan. He julistivat rauhaa ja sitoivat kansalaisia johonkin sellaiseen, mikä tuotti joillekin kuoleman. Kaikki heidän viestinsä oli valhetta ja jumalatonta ihmistä rohkaisevaa, mutta varmaan miellyttävämpää kuunnella kuin julistus kaiken tuhosta tai kansan syntisyydestä. Miten tärkeää onkaan erottaa Jumalan puhe kaikesta hälystä ja suoranaisesta valheesta. Tätä meidän aikaa olen kuullut sanottavan totuuden jälkeiseksi ajaksi. En tiedä, mitä kaikkea sillä tarkoitetaan, mutta toisin päin käännettynä voisi aikamme suoraan nimetä valheen ajaksi. Jeesus sanoi olevansa Totuus – pitäydytään hänessä.
Tätä kirjeen viimeistä lukua lukiessa pohdin jälleen kerran, kuinka ihmeellistä on evankeliumin asettuminen vanhan kulttuurin sisään. Kun Paavali oli julistanut evankeliumia Korintissa, siellä oli ollut omat lait, periaatteet, moraali ja monenlainen sählinki, mihin vain lihallinen ihmisluonto pystyy. Paavali olisi voinut kaiken nähtyään kääntyä 180 astetta ja todeta, antaa olla, mahdoton tehtävä. Mutta niin vain oli alkanut evankeliumi vaikuttaa. Paavali siunasi korinttilaisia kirjeensä lopuksi. Otetaan tämä tänä Pyhän kolminaisuuden päivänä meillekin: Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus, Pyhän Hengen osallisuus (=yhteys) olkoon teidän kanssanne (13).
Pirkko