Auringon alla ei taida olla kerta kaikkiaan mitään uutta! Päivän Vanhan testamentin luku, Hesekiel 22, mainitsee monenlaisia syntejä, joihin Israel oli kansakuntana sortunut. Hyvin pitkälle ne ovat niitä samoja syntejä, joihin meidänkin kansamme nykyään sortuu: emme pyhitä lepopäivää, emme erottele pyhää ja epäpyhää (ehkä toisin sanoen, pyri kaikesta ymmärryksestämme totuuteen), emme pidä huolta huono-osaisista ihmisistä… Eikö tämä kaikki lopulta kumpua siitä ajatuksesta, ettemme tarvitse Jumalaa kertomaan meille, miten meidän kannattaisi elää? Eikö tämä kerro siitä, että luotamme liikaa omaan kykyymme ymmärtää ja kontrolloida asioita, kun emme ota vakavasti Raamatun kehotuksia esimerkiksi perheiden varjelemisesta tai omaisuuden vastuullisesta käyttämisestä? Jos ihmiskuva on radikaalin positiivinen, vahva luotto omaan ymmärrykseen voikin olla ihan perusteltua. Mutta kristitty, joka tietää, ettei meistä kukaan pärjää täällä omin avuin, voi tunnustaa niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnankin osalta: ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” (San. 3:5)
Tänään alkaa Efesolaiskirje. Ensimmäisen luvun lopussa Paavali kertoo rukoilevansa, että Jumala valaisisi efesolaisten sisäiset silmät näkemään kolme asiaa: 1) millaiseen toivoon Jumala on meidät kutsunut 2) miten äärettömän rikkaan perintöosan Jumala antaa meille pyhien joukossa ja 3) miten mittaamaton on Hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Ehkä voit ottaa näistä yhden tänään lähempään tarkasteluun ja miettiä, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Millainen on se toivo, jonka Jumala antaa? Mitä perintöosalla tarkoitetaan? Millä tavalla toivoisit, että Jumalan voima vaikuttaisi tänään sinussa ja sinun elämässäsi? Mieti ja märehdi. Se on yksi tapa viettää aikaa Jumalan kanssa. Ja allekirjoittanut suosittelee sitä erittäin lämpimästi!
Esteri