Tiedän, ettei päivän Vanhan testamentin kohdan pääsanoma ole välttämättä suinkaan oikean suhteen luominen mammonaan, vaan pääsanoma on profetia siitä, miten Tyrokselle tulee käymään. Mielestäni teksti kuitenkin kuvailee niin hienosti maallisen omaisuuden katoavaisuutta, että haluan tarttua siihen teemaan – kävihän Tyrokselle kuitenkin joka tapauksessa jotain samantyylistä. Tyroksella oli läjäpäin erilaisia kauppakumppaneita ja bisnesideoita, toisin sanoen erittäin hyvin turvattu maallinen toimeentulo. Tätä kuvaillaan vaikka kuinka pitkästi, mutta yhtäkkiä lukija saakin huomata, että ei tarvita kuin yksi myrsky, ja kaikki palautuu lähtöpisteeseen. Olin viime sunnuntaina Kansanlähetysopistolla messussa, jossa käsiteltiin maallista omaisuutta, ja pappi totesi jotakuinkin niin, että maallinen omaisuus itsessään ei ole väärin tai paha asia, mutta se on, jos omaisuus saa meidät unohtamaan, miten paljon enemmän meille on luvattu. Jeesus toteaa, että ”täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan” (Matt. 6:19). Viimesijaisen turvan ja onnen kiinnittäminen omaisuuteen on siis huono lähtökohta paitsi sen vuoksi, että se saattaa kiinnittää huomiotamme liikaa ajalliseen, myös siksi, että se on aidosti typerää. Ihanimpaankin kotiin ja autoon tulee ajan saatossa remontoitavaa, uudet vaatteet tuovat iloa vain hetken ja lopulta olemme kulutuksestamme vastuullisia myös ympäristön edessä. Jumalassa voimme saada kuitenkin turvan, rauhan ja onnen, joka ei ole riippuvainen maallisen elämän olosuhteista, eikä mitattavissa millään valuutalla. (Loppuun pitää tietysti aina lisätä, että maallisesta toimeentulosta on hyvä huolehtia ja materiasta saa myös nauttia – tässä kyse on nimenomaan siitä, että maallinen omaisuus alkaa muodostua ihmiselle tarpeettoman tärkeäksi.)
Efesolaiskirjeen loppu kuvaa edelleen sitä, miten johtavassa asemassa olevien tulee olla toimessaan reiluja ja Jumalan mielen mukaisia. Lisäksi Paavali piirtää eteemme kuvan Jumalan taisteluvarustuksesta, jossa Jumalan Sana on ainoa hyökkäysase ja muut aseet ovat pahalta puolustautumista varten. Mitä asetta sinä tarvitsisit tänään? Minua itseäni puhutteli eniten vanhurskauden haarniska. Tiedän, että vanhurskaus tulee yksinomaan Jeesuksen veren kautta, ja täten on kaunista ajatella, miten kokonaisvaltaisesti kyseinen veri kristittyä suojaa. Se suojaa aivan kokonaan, koko kroppaa ja koko elämää!
Esteri